36 – Camilla

– Ei kelpaa, rahat pöytään tai ei mitään.

– Sinulla on jo Västerlånggatan, joten tämä on hyvä diili! Ensinnäkin tämä katu ja nämä rahat ovat yhteensä enemmän kuin vuokra, ja lisäksi pääset rakentamaan uuteen paikkaan!

– Minulla on gryndaussuunnitelmia ihan muualla. Käteistä pöytään, kiitos.

Anton huokaisi kuuluvasti ja maksoi vuokravelkansa käsi ojossa odottavalle Camillalle. Jos golf herätti Nyamburan ja Filippan kilpailuvietin, olivat Anton ja Camilla valmiita viemään toisensa Monopolissa vararikkoon, mieluiten niin nöyryyttävästi kuin mahdollista. Peliä ei tuotu vanhempien vastustuksesta Paraisten kotiin, mutta Nauvossa kesämökillä mikään ei voinut pidätellä Antonia ja Camillaa. 

Nyambura heitti nopat, siirtyi laudalla eteenpäin ja päätyi Norra stationille.

– Kenen tämä olikaan? Ai, se on vielä myymättä. Minulla taitaa jäädä se nyt ostamatta, kun kaikki käteinen menee.

– Mamma, voisit vähän yrittää. Ei tässä saa muita vararikkoon, jos ei ota vähän riskejä, Camilla valitti.

– Jos kotoa saa tällaisen mallin elämään, niin ei ihme, että meistä tuli alisuoriutujia, Anton komppasi.

– Ei kai koko peli ole yhdestä asemasta kiinni, filosofoi Gunnar. – Mutta te voitte vapaasti kilpailla siitä huutokaupassa.

– Ja sinä et osallistu, vaikka omistat jo kaksi asemaa? Järjetöntä! Camilla kauhisteli.

Yksi asemahuutokauppa ei tosiaan ratkaissut pelin suuntaa, vaan aggressiivinen kaupunkisuunnittelu. Anton ja Camilla laajensivat rakennuskantaansa aina kuin mahdollista, eikä Gunnarilla tai Nyamburalla ollut mahdollisuuksia selvitä Vapaapysäköinnin ja Mene vankilaan -ruutujen välille syntyneestä konkurssivyöhykkeestä. 

Camillan huono-onninen Sattuma-kortti ja kehotus siirtyä Norrmalmstorgille käänsi pelin viime metreillä hotellinomistaja-Antonin voitoksi. Camilla oli jo aiemmin joutunut tekemään valtavia purkuoperaatioita, mutta hän myönsi tappionsa vasta myytyään loputkin rakennukset ja kiinnitettyään jokaisen kadun. Camilla viskoi seteleitään voitonriemuisesti tanssahtelevaa veljeään päin. 

– Voittaja saa tänään palkinnoksi tiskivuoron, Camilla kuittasi Antonille.

– Mikä tarkoittaa, että toiseksi tullut on ruoanlaittoapuna. Menetkö laittamaan grillin päälle? Nyambura pyysi Camillalta ja lähti keittiöön hakemaan kasvisvartaita ja marinoitumassa olleita ribsejä.

Camilla astui ulos valoisasta olohuoneesta, jonka suurista ikkunoista avautui näkymä merelle päin. Puolipilviseltä taivaalta paistava aurinko lämmitti sen verran, ettei pilkkihaalarille ollut tarvetta, mutta navakka tuuli sai Camillan pitämään oranssin luottohupparinsa tiukasti päällä. Hän käveli katetun terassin poikki kohti kivettyä piha-aluetta, johon oli pystytetty sievä viistokattoinen kesäkeittiö. Camilla sytytti tulen pienen mopoauton kokoiseen kaasugrilliin ja lösähti ruokailuryhmän ääreen selailemaan puhelintaan.

Ei viestejä Ollilta. Camilla tiesi, että tähän aikaan Olli oli todennäköisesti skeittikaupassa hommissa, mutta työnteko ei ollut ennenkään estänyt tätä viestittelemästä pitkin päivää. Liikkeen omistaja, Ollin ystävä jo ennen Balin aikoja, oli perustanut paikan rakkaudesta lajiin eikä rahaan, ja tunnelma kaupassa oli välillä riehakas kuin polttarijuhlissa. Murjottamisen sijaan Camilla päätti aloittaa viestittelyn, joten hän nappasi selfien itsestään niin, että lämpenevässä oleva grilli näkyi taustalla. Hän oli juuri miettimässä hauskaa kuvatekstiä, kun äiti saapui paikalle suuren tarjottimen kanssa.

Toisin kuin Camilla, jonka mielestä mökkielämä tarkoitti automaattisesti mukavaksi nuhjaantuneisiin vaatteisiin sukeltamista, Nyambura näytti aina valmiilta ottamaan yllätysvieraita vastaan. Jakkupuvut ja peruukit jäivät sentään kaupunkiin, mutta Nyamburan käyttämät mekot ja sievät, muotoonommellut turbaanit olisivat soveltuneet täydellisesti toimistopäivään. Camilla piti mekoista, mutta ei osannut pukeutua niihin yhtä rennon arkisesti kuin äitinsä, joka taas olisi istunut verkkarit päällä kuin tulisilla hiilillä.

– Ei taida päästä vielä paistamaan, Nyambura yhtä paljon itselleen kuin Camillalle ja asetteli grilliruoat ja puhtaat tarjoiluastiat kesäkeittiön sivupöydälle. 

Nyambura istui Camillan kanssa samalle puolelle pöytää odottamaan grillin lämpenemistä ja katseli merelle päin, missä vastakkaiselta rannalta lähtöä tekevä moottorivene putputti hitaasti kohti avoimempaa merta. Camilla jatkoi viestinsä kirjoittamista ja päätyi vähemmän jännittävästi kirjoittamaan viestiin ”Grilli lämpenemässä, miten siellä sujuu?”. Hän laski kännykän pöydälle ja katseli hetken puuston taakse katoavaa venettä.

– Piti kysyä jo aiemmin, mutta onko meidän tuomamme ilmastointilaite auttanut yhtään? Nyambura tiedusteli äkisti. Camilla, joka oli jäänyt vielä jälkikäteen pohtimaan nasevampaa viestiä, kääntyi katsomaan äitiään.

– On todella paljon, kiitos hirveästi! Viime viikon helteet oli paljon helpompi sietää, vaikka se ei ole ollutkaan yöllä päällä, Camilla kehui.

– Hyvä kuulla! On kyllä aivan naurettavaa, ettei taloyhtiössä millään saada päätöstä ilmalämpöpumppujen sallimisesta. Meillä oli tästä pitkä keskustelu viime kokouksessa, mutta aina löytyy niitä, jotka eivät ymmärrä yhteisen hyvän päälle, Nyambura tuhahti.

– Me ollaan Ollin kanssa molemmat erittäin kiitollisia tästä lahjoituksesta yhteiseen hyvinvointiin, Camilla vannoi ja vilkaisi puhelintaan. Ei viestejä.

Nyambura suoristi istuma-asentoaan siihen malliin, että Camilla saattoi arvata keskustelun lähtevän seuraavaksi epämukaville urille. 

– Sitä vähän ihmettelen, ettei kaksi työssäkäyvää ihmistä pystynyt itse hankkimaan edes perustason laitetta. Ymmärrän tietysti, että nuorilla rahaa kuluu helposti kaikenlaiseen hauskanpitoon, mutta kai teillä jotain jää säästöön joka kuukausi?

Lasketaanko säästämiseksi, jos tilillä on vielä pari kymppiä juuri ennen tilipäivää, Camilla mietti tuskastuneena. Raha-asioista sopiminen oli jäänyt hyvin yleiselle tasolle, mutta kaiken järjen mukaan heidän olisi silti pitänyt pystyä pyörittämään suhteellisen vakavaraista arkea. Camillan vanhempien omistaman asunnon vastike sekä vesi ja sähkö eivät yhdessäkään tehneet kuukaudessa suurta lovea kuukausituloihin, eikä ruokakauppaostoksiin nyt niin paljoa kulunut. Silti raha ehti valua läpi elämän siivilästä ennen kuin kukaan ehti laittaa sen alle säästäväisyyden kattilaa.

– Kaikki on nykyään niin kallista, Camilla koetti perustella. Vaikka Gunnar harrasti edelleen hintojen miettimistä markoissa ja 2000-luvun alun hintojen vertailua nykypäivään, hänen vaimonsa ei ollut yhtä helposti hämättävissä.

– Oletteko tehneet laskelmat siitä, mihin raha kuluu? Pitäkää parin kuukauden verran kirjaa tuloista ja kaikista menoista, niin tiedätte mistä karsia, Nyambura ehdotti. 

Camilla mumisi epämääräisen myöntyvän vastauksen ja mietti, minkä tekosyyn varjolla voisi paeta grilliäkin kuumottavammaksi käynyttä keskustelua. Tiukkailmeinen Nyambura katsoi tuolissa kiemurtelevaa tytärtään ja näytti yhtäkkiä hyvin vakavalta.

– Onko Olli vieläkin osa-aikaisena? Ymmärrän, että voi olla vaikeaa löytää kokopäivätyötä. Toisaalta, jos hän alkaa syksyllä taas opiskella, niin tuosta paikasta kannattaa pitää kiinni ja jatkaa siellä opintojen ohella.

Milloin oli viimeinen kerta, kun Olli oli puhunut koulutussuunnitelmistaan? Kun Camilla oikein muisteli, niin varmaan vappuna. Vartiovuorenmäelle valpurinpäivän viettoon kertyneessä piknikporukassa oli Ollin vuosikurssilaisia, jotka kyselivät kuulumisia ja kertoivat kesälle sovituista töistä. Toukokuun toisena päivänä Olli oli pyyhkinyt pölyt sohvapöydän nurkalle jämähtäneistä kirjoista ja suunnitellut lukuaikataulua, mutta keväinen ilma oli saanut Camillan haikailemaan kioskilta ostettua jäätelöä. Kun ulos oli kerran lähdetty, niin ei kaunista päivää kannattanut heittää hukkaan, ja pari jäi jäätelöiden jälkeen nauttimaan upeista keleistä jokirantaan. Toukokuun kolmanteen päivään mennessä opiskeluinto oli sulanut kuin jäälautta Halistenkoskella. Camilla luotti silti siihen, että opiskeluinto lähtisi nousuun uuden lukuvuoden lähestyessä, mutta äiti ei tainnut olla yhtä toivekas.

Kun Camilla ei heti vastannut mitään, laski Nyambura hellästi kätensä lapsensa olkapäälle.

– Eihän tässä ole mitään isompaa rahahuolta taustalla? Mietin vain, kun Elise silloin aikoinaan niin törkeästi… Ettei tässä ole jotain samanlaista tilannetta? Nyambura kysyi hienovaraisesti ääntään madaltaen, vaikka paikalla ei ollut muita kuulijoita kuin läheisessä männyssä raakkuva varis.

– Ei, ei mitään sinne päinkään! Ei Olli ikinä tekisi mitään sellaista. On vain ollut niin paljon yllättäviä kuluja, Camilla puolustautui hanakasti. – Olohuoneen matolle kaatui mustikkamehua ja oli pakko tilata pesulan ihmiset hakemaan sitä, kun tahraa ei saanut millään omilla konsteilla irti. Ja Ollin polkupyörä piti viedä huoltoon, kun vaihteet lakkasivat toimimasta. Niin, ja meidän on ollut pakko syödä viime aikoina aika paljon noutoruokaa, kun keittolevyt eivät enää lämpene…

– Mitä, milloin hella on hajonnut? Nyambura keskeytti.

Camilla teki nopean laskutoimituksen ja vähensi tuloksesta kolme viikkoa draamaa minimoidakseen.

– Ehkä viisi viikkoa sitten? Mutta olemme olleet varovaisia, ei olla myöskään käytetty uunia, kun se lämpenee niin kuumaksi, että koko hella on ihan polttava, Camilla vakuutteli.

Varotoimenpiteet eivät selvästikään tehneet äitiin vaikutusta. Nyamburan mielenliikkeitä pystyi usein seuraamaan muualtakin kuin kasvoilta, sillä tunteen voimakkuus heijastui käsien liikkeisiin. Kumpikin käsi singahti sormet harallaan kohti yläilmoja.

– Mikset ole sanonut mitään, tuossahan on ihan valtava sähköpalon vaara! Ei kotivakuutuskaan kaikkea hoida, jos on itse huolimaton. Muistatko edes, mikä sinulla on omavastuu kotivakuutuksessa?

– Minulla? Luulin, että teillä on siihen vakuutus, Camilla möläytti.

Nyamburan käsivarret kohosivat uusiin korkeuksiin.

– Oletko asunut tuossa kohta jo kaksi vuotta ilman vakuutusta? Tästä sovittiin ennen muuttoa ja lupasit hoitaa asian!

– Siinä oli niin paljon käytännön hoidettavaa, Camilla piipitti. – Hei tuota, grilli on varmaan lämmin, voisin hakea vähän öljyä ja voidella…

Äitiä ei saanut näin vähällä luovuttamaan, kun hän oli saanut otteen mehukkaasta aiheesta.

– Hoidat asian heti kuntoon, kun palaat kaupunkiin! Ja uuni menee samantien vaihtoon. Voisi olla ihan viisasta uudistaa koko keittiö samalla. Kylmälaitteet ovat parikymmentä vuotta vanhat, ja tasot olivat ihan silminnähden naarmuuntuneet, Nyambura lateli vauhtiin päästyään.

Oman aikaansaamattomuutensa alhossa rypevä Camilla näki mahdollisuuden osoittaa pystyvänsä muuhunkin kuin olennaisen unohtamiseen.

– Mamma, mitä jos minä auttaisin tässä? Jos sovitte isän kanssa budjetista ja minä hoidan keittiön suunnittelun ja tilaamisen, jonkun firman kautta tietenkin. Teidän ei tarvitsisi huolehtia asiasta, mutta voisitte valvoa, että kaikki sujuu oikein.

Nyambura ei syöksynyt välittömästi hyväksymään ehdotusta, mutta ei toisaalta heti torpannutkaan sitä. Jotain vaikutusta suunnitelmalla oli, sillä käsivarret laskeutuivat takaisin pöytätasolle.

– Voisihan sitä harkita… Sinä siellä asut ja varmaan parhaiten tiedät, mikä keittiössä toimii ja mikä ei. Mietin vain, että muist… ehditkö hoitaa tätä kaiken muun ohella?

– Ihan varmasti ehdin, otan tämän ykkösprioriteetiksi! Mietin ensin, mitä keittiöön tarvitaan, kilpailutan urakan ja käyn tarjoukset vielä teidän kanssanne läpi ennen kuin sovin mistään, Camilla vannoi ja nappasi äitinsä käsistä kiinni.

Lempeä hymy nousi Nyamburan kasvoille ja hän puristi Camillan käsiä.

– Tiedätkö… Kuulostaa oikein hyvältä. Puhun vielä Gunnarille, mutta varmasti hänellekin sopii. Jatketaan tästä myöhemmin. Käy vain hakemassa öljy, niin päästään laittamaan ruokaa.

Camilla nousi ja lähes hyppelehti kohti mökin keittiötä. Pelin jälkeen sohvalle lösähtänyt Anton nosti kulmakarvojaan, kun sisko kirmasi hakemaan öljypullon. Askeleisiin löytyi voimaa innostuksesta, uudesta mahdollisuudesta ottaa itseään niskasta kiinni ja näyttää, että hänet saattoi laittaa vastuuseen muustakin kuin monopolirahasta.

<< Edellinen luku

Seuraava luku >>