Perinteitä pitää kunnioittaa, ja tuntui aivan luonnolliselta, että lähes helteiseksi äitynyt kesäkuu muuttui loppuaan kohden viileäksi ja pilviseksi. Keskinkertainen sää ei haitannut Petriä, jolle mikä mikä tahansa räntäsadetta lämpimämpi ja kuivempi sää kelpasi juhannuksen juhlintaan. Saunassa oli kalsealla ilmalla oikeastaan mukavampi käydä, ja juhannuskokon vieressä tunnelma olisi joka tapauksessa lämmin. Tänä vuonna kokko päästäisiin jopa polttamaan, kun metsäpalovaroitus ei ollut voimassa.
Aukusti oli vaimonsa harmiksi jemmaillut osan aitantyhjennyksestä jääneestä puutavarasta juhannusta varten. Viimeiselle matkalleen lähti useampikin pari haljenneita puisia suksia, purkautuneita pärekoreja ja aivan aitan perimmäisestä nurkasta löytynyt tuntemattoman taiteilijan tekemä moottorisahaveistos eläimestä, jonka tulkittiin esittävän turpaansa saanutta karhua. Kaikki löydöt oli haudattu visusti kuivien risujen ja oksien peittoon, ettei kukaan keksisi pelastaa aarteita jälkipolvia varten.
Pääsiäinen, juhannus ja joulu voittivat Petrin mielestä mennen tullen laskiaisen, vapun ja uudenvuoden. Kolme ensimmäistä tarjosivat aikaa kiireettömään yhdessäoloon, kolme viimeistä lähinnä älämölöriehumiseen kaupungilla. Rosvallien suku oli nuoremman sukupolven myötä hajaantunut maailmalle – ja ymmärsihän sen, ettei nuorena jaksanut suhtautua joka sukukokoontumiseen samanlaisella innolla – mutta tämä vuosi oli vaihteeksi osoittautunut vetovoimaiseksi. Veljenlapsia perheineen oli saapunut paikalle niin runsaslukuisesti, etteivät edes Pertin ja Marjatan maaseutumatkailuun tarkoitetut tilatkaan meinanneet riittää.
Pientä älämölöriehumista ei näin suurella porukalla voinut välttää, mutta tutussa porukassa se oli ainakin siedettävämpää. Petri oli silti päättänyt lähteä lyhyelle kävelylle, kun lounasajan jälkeinen iloinen kakofonia oli lähestynyt sietokyvyn ylärajaa. Metsänreuna alkoi siitä, mihin vanha kotipiha loppui, eikä rakennuksia enää erottanut puiden takaa parin minuutin kävelyn jälkeen.
Syvemmällä metsässä sammalikon keskeltä näkyi miehenkorkuinen siirtolohkare, jonka päällä Petri oli nuorempana kaksosveljensä kanssa kiipeillyt. Nykyään sillä oli Petrille toinenkin merkitys, sillä se oli hänen omistamansa perintömetsän rajamerkki. Ei se suuri metsä ollut, kolmisen hehtaaria peltojen välissä, mutta oma kuitenkin. Ensiharvennuksesta oli jo vuosia, ja vahvoina kasvavien puiden seassa oli helppo liikkua. Tutut männyt tervehtivät metsänkävijää, joka tallasi pitkin heikosti erottuvaa polkua. Kirkkaanvihreät koivunlehdet hehkuivat elämää. Hetkessä oli siunausta, ja Petri oli kiitollinen, että sai tänään olla sen kokemassa.
Luonnossa kulkiessa ajantaju hämärtyi, ja Petrillä meni lopulta kävelyllä aiottua pidempään. Tilalle päin kävellessä kävi selväksi, että kalsea ilma ei ollut suitsinut eloisaa mekastusta. Osa nuoremmasta polvesta oli siirtynyt ulos ja valloittanut traktoritallin edustalta alkavan päällystämättömän hiekkakentän, jonka takana oli viherkesannolla oleva pelto. Iänikuisen vanhat pesäpallovälineet oli kaivettu esiin, ja Petri erotti kepillä maahan vedetyt pelikentän rajat.
Seniorisarjaa pelattiin ilmeisesti toisena päivänä, sillä Pertti ja Taisto olivat tuoneet pari auringossa kulahtanutta puutarhatuolia sivummalle ja seurasivat ottelua pusakat päällään. Heidänkin panokselleen olisi ollut kentällä tarvetta, sillä molemmat joukkueet jäivät pahasti vajaalukuisiksi.
Joukkueet oli muodostettu suurin piirtein sukulinjojen mukaan. Ulkokentällä oli kahden Aukustin pojan lisäksi kaksi sukuun naitua ja jopa pari vanhinta lastenlasta. Taiston tytär edusti ainoana omaa sukuhaaraansa ja oli liittoutunut samaan joukkueeseen Pertin kahden vanhimman lapsen kanssa, jotka olivat houkutelleet puolisonsa peliin mukaan. Petrin teki mieli tarkistaa Noralta, oliko peliin osallistuminen hänen tilassaan järkevää, mutta raskauden vaihe ja pelin höntsäluonne huomioiden kyseleminen olisi varmaan mennyt setämieheilyn puolelle.
Fredrik, Aukustin vanhin poika, oli tuonut nuoremman siskonsa seuraamaan peliä. Ilonan moottoroitu pyörätuoli oli parkkeerattu syöttöalueen sivuun ja hän hihkui riemusta, kun lyöntivuorossa oleva Oskari-serkku osui palloon. Jos lyönnin pituus olisi ollut huitomisen määrästä kiinni, olisi pallo päätynyt Vinkkilään asti, mutta kova yrittäminen johti ponnettomaan näpäytykseen. Suoritus tosin sopi pelin yleiseen linjaan, sillä lukkarin syöttö oli vino eikä ykköspesältä paikalle kiiruhtanut ulkopelaaja meinannut saada palloa maasta räpylällään. Oskari juhli onnistunutta etenemistä ensimmäiselle pesälle riehakkaalla tuuletuksella, ja kakkospesälle aiemmin edennyt Nora kannusti puolisoaan sen sijaan, että olisi jatkanut kolmoselle.
– Tuus Pete auttamaan näitä lapsia pikkasen, että me saadaan katottavaksi kunnon urheiluviihdettä, Taisto huuteli huomatessaan pelikenttää kohti kävelevän Petrin. – Näytäs vähän miten sellaset pelaa, jotka oikeasti osaa!
– Tuus isi itte tänne näyttämään mallia, niin saadaan me muut lyöjät ottaa ihan rennosti, vuoroaan odottava Nina-Maria huusi takaisin.
Taisto heilautti kättään kieltävästi ja otti mukavamman asennon tuolissaan, vaikka Pertti yritti tönimällä usuttaa veljeään kentälle.
– Petri tulee mukaan, eikö niin? Ellen houkutteli ja työnsi pesäpallomailan sedälleen. – Pääset vaikka saman tien lyöntivuoroon.
– Epäreilua, miksi te saitte Petrin?
– Koska meillä on yksi pelaaja vähemmän!
– No joo, mutta sit olisi reilua että pari teistä tulisi meidän puolelle.
– Eipäs nyt liioitella, huvikseenhan tässä pelataan, Petri sanoi ja pyöritteli hartioitaan vetreiksi.
Petrin nähdessään Ilona alkoi heilua tuolissaan niin, että tämän jalkoja peittävä viltti meinasi pudota maahan.
– Ehhi, Ehhi, Ilona kannusti.
Muutaman harjoituslyönnin huitaissut Petri hymyili kummitytölleen.
– Mitä meinaat, pitäiskö ottaa pikku näpäytys lämmittelyksi vai heti lyödä tosissaan? Petri kysyi Ilonalta salaliittolaisen elkein.
– Ehhi, Ehhi yä! Yä, yä!
– Jaha, ei siis armoa ulkokentälle. Katoppa tarkkaan, millaisen lyön. Olikos lukkari valmiina? Petri varmisti ja asettautui syöttölautasen virkaa toimittavan hiekkaan piirretyn ympyrän ääreen.
Lukkarin syöttö lähti taas vinoon, mutta eihän tässä niin tosissaan oltu, että syöttövirheitä olisi viitsinyt laskea. Houkutus näyttää vähän mallia ja laittaa pallo liikkeeseen niin kovalla vauhdilla kuin pystyy oli suuri, mutta vähemmälläkin saisi joukkuetoverit kotiin. Petri seurasi syöttöä tarkasti ja laittoi lyöntiinsä tarpeeksi voimaa, että nappaamisessa olisi tekemistä. Pallo lensi Ilonan ja sisävuorossa olevien suureksi riemuksi laajassa kaaressa improvisoidun kentän takalaidalle. Pertti ja Taisto tekivät kahden miehen aaltoliikkeen, kun ulkokenttäpelaajat lönköttelivät voihkien etsimään palloa lyhyenä kasvavan nurmen seasta. Petri usutti ykkös- ja kakkospesän pelaajat juoksuun ja hölkötteli kiireettömän kunnarin oman joukkueen riemuitessa osumasta.
Petrin osallistuminen peliin heilautti joukkueiden voimasuhteet pahasti päälaelleen. Molemmat pesillä kärkkyjät pääsivät kotipesälle ja Nina-Maria osui seuraavalla lyöntivuorollaan palloon niin vinosti, ettei ulkokenttäläisillä ollut toivoakaan ottaa koppia.
Kukaan ei halunnut pelin päättyvän niin murskaavaan tappioon, että pelaajat eivät puhuisi toisilleen vielä joulupöydässäkään, joten Petrin ja kahden muun pelaajan sovittiin vaihtavan tiimiä ulko- ja sisävuorojen vaihtuessa. Petri valitti näön vuoksi siitä, ettei päässyt kopittelemaan, mutta jäi kiltisti odottamaan seuraavaa lyöntivuoroaan oman joukkueensa kolmannen palon jälkeen. Aukustin sukulinjaa edustava tiimi taktikoi ja laittoi Petrin lyömään toiseksi viimeisenä. Taktikointi meinasi kääntyä itseään vastaan, sillä Petrin päästyä käsiksi mailaan sisävuorolaisilla oli jo kaksi paloa ja yksi pelaaja kakkospesällä. Tilanne kääntyi voiton puolelle, kun Petrin tarkka hutaisu sai pallon vierimään jälleen nurmipellolle pelaajien näkymättömiin. Kannustushuudot ja nauru kaikuivat pihamaalla, kun Petri ei heti lähtenyt ykköspesälle, vaan jäi maila kädessä tuulettamaan suoritustaan.
Mutta vaikka maailmaan ääntä mahtuu, eivät sitä kaikki suostu mukisematta kuuntelemaan.
– Tarviiko koko seudun juhannusrauha rikkoa yhden pallopelin vuoksi, kuului jyrähdys traktoritallin kulmalta.
Sinänsä ei ollut yllättävää, että Jeremias oli löytänyt paikalle, vaikka suurella joukolla kokoonnuttaessa hänellä olikin tapana häipyä omaan pihapiirin laitamilla sijaitsevaan tupaansa. Pesäpalloilijoiden melu oli todennäköisesti häirinnyt Jeremiaksen ruokalepoa, johon päätalossa asuvat Aukusti ja Anita suhtautuivat varmuuden vuoksi niin kunnioittavasti, että mistään tulipaloa pienemmästä ei vanhaa isäntää häiritty.
Nuoret hiljenivät saman tien ja vilkuilivat toisiaan syyllisen näköisesti. Petrin ensimmäinen impulssi oli piilottaa maila selkänsä taakse, mutta hän taltutti sisällään olevan moititun pikkulapsen ja nosti mailan nojaamaan hartiaansa vasten. Kun kukaan ei vaikuttanut valmiilta kommentoimaan suvun vanhimman käskytystä, nousi Taisto huoahtaen tuolistaan.
– Ennen lounasta sanoit, että on häpeä kattella kun nuaret on vain kännykällä kaiken päivää. Parempi kai täällä on olla pelaamassa, vaikka sitä vähän ääntä lähtiskin?
– Vähän? Naapuritkin ovat kohta täällä ihmettelemässä möykkää, vaikka lähimpään taloon on melkein kilometri matkaa. Eikä siinä ole paljoa hurraamista, että yhden turhan pelleilyn vaihtaa yhtä turhaan huitomiseen, Jeremias tylytti.
– Mitäs täällä sitten juhannusaattona on niin kiireistä tekemistä, että sitä ei voi myöhemmäksi jättää? Taisto tenttasi, mutta katseli mieluummin kenkänsä kärkiä kuin isänsä pistävää tuijotusta.
– Kyllä meillä on joka juhannukseksi tuotu koivuja pihaan, mutta eipä ole vielä sellaisia näkyvillä. Kävin aiemmin kokkoa katsomassa ja aivan on kuin partiolaisten nuotio kooltaan, se on vartissa palanut, jos siihen ei saada täydennystä. Ja tytöt voisi olla keittiössä auttamassa, ettei Marjatta joudu yksin tiskejä laittamaan ja iltaruokaa valmistelemaan, Jeremias luetteli.
– Kai noita myöhemminkin ehtii, Taisto mumisi, mutta Pertin henkinen selkäranka murtui ensimmäiseksi.
– Onhan se niinkin, että Marjatta voi kaivata apua. Lähdetäänkö meille katsomaan, mikä siellä on tilanne ja tullaan takaisin, kun on kokonpolton aika, Pertti ehdotti Oskarille ja Ellenille.
– Isi, oliko Konstalla vielä peräkärryssä oksia kokkoa varten? epävarman oloinen Nina-Maria kysyi. Taisto murahti epämääräisesti, mutta lähti tyttärensä kanssa tarkistamaan tilannetta.
Fredrik käänsi Ilonan pyörätuolin taloa kohti ja kääntyi katsomaan pelaajia.
– Mitäpä jos viedään Ilona talolle ja meidän poppoo käy koivuja hakemassa. Isällä varmaan riittää puuhaa kuivurin koneiston kanssa, Fredrik ehdotti vakavoituneille pelaajille, joille mikä tahansa suunnitelma näytti sopivan paremmin kuin hyvin.
Parissa minuutissa saapumisestaan Jeremias oli onnistunut imemään pelaamisen ilon penseytensä mustaan aukkoon. Käskytys sai perhekunnat tiivistämään rivinsä, ja pieniin ryhmiin jakautunut väki liukeni nopeasti paikalta. Petri jäi maila kädessä seisomaan lyöntipaikalle ja tunsi olonsa eksyneeksi, kun muut lyöttäytyivät nopeasti yhteen. Hädän hetkellä jokainen piti huolta omistaan, ja kaikki pelastusveneet ehtivät lähteä matkaan, ennen kuin Petri oli tajunnut lähteä edes kannelle.
Jeremias katseli poistuvia pelaajia, jotka juttelivat keskenään vaimein äänin.
– Ettekä jätä sitten pelivermeitä pihalle levälleen, ettei Aukustin tarvitse niitä irrotella traktorin akseleista pellolle mennessään, Jeremias vielä käskytti lähtijöitä.
Nora kääntyi kuuliaisesti hakemaan pellolle vierinyttä palloa, mutta Petri heräsi lamaannuksestaan.
– Älä turhia, minä sen sinne löin, niin voin hakeakin, Petri sanoi, ja Nora näytti kiitolliselta saadessaan kadota paikalta muiden mukana.
Pihalle laskeutunut hiljaisuus ei ollut samanlaista kuin metsän lempeä rauha, jossa tuuli kahisutti lehtiä ja mustikanvarvut ritisivät jalkojen alla. Petri käveli poikki avoimen pihan, ja lenkkareiden alla liikkuvien pienten kivien rapina raastoi korvia, kun huudot ja nauru eivät peittäneet ääntä. Petri talsi nopeasti pellon reunaan ja hetken etsiskeltyään löysi pallon, joka oli vierinyt pitkälle korsien keskelle.
Petrillä oli maila edelleen mukanaan. Hetken mielijohteesta hän kääntyi pihaa kohti ja syötti pallon itselleen. Voimakas lyönti meni täysillä ohi pallosta, ja Petri tunsi jonkin niskan pienen lihaksen venähtävän ikävästi. Pallo vieri uudestaan korsien peittoon, ja tällä kertaa Petri joutui kumartumaan aivan maan rajaan asti sitä hakiessaan.
Petri kirosi puoliääneen ja siirteli mailalla kasveja tieltään. Kun hän toisen kerran nousi pallo kädessään, näki hän isän jääneen katselemaan etsintöjä. Jeremias huomasi Petrin katseen, nyökkäsi pojalleen jurosti ja katosi traktoritallin taakse.
Oli helppo ajatella muista ikävästi ja yllättyä sitten, kuinka helppoa olikaan jäädä yksin. Petri jäi seisomaan pellolle, niska särkien ja mutainen pallo kädessään.
<< Edellinen luku
Seuraava luku >>