Teräsrautelan pieni lähikirjasto oli mukava työpaikka, mutta välillä Camilla toivoi, että henkilökuntaa olisi ollut vähän enemmän. Syy tähän ei ollut puhtaasti ammatillinen, vaikka melkein jokaisessa henkilökunnan palaverissa Pia huokasi, että tätäkään hyvää ideaa ei ehdi nykyisten työtuntien puitteissa toteuttaa, ja Petri muisteli aikoja, jolloin vakituisia työntekijöitä oli ollut viisi.
Camilla, Pian ja Petrin lisäksi Teräsrautelassa oli silloin tällöin tukityöllistettyjä, siviilipalveluksen suorittajia tai vain osapäiväisesti apuna olevia kirjastokollegoja, eikä Camillakaan ollut varma, oliko hänenkään määräaikaiselle sopimukselleen tulossa jatkoa.
Eipä sillä että pieneen kirjastoon olisi valtavaa työntekijä joukkoa mahtunutkaan. Teräsrautelan kirjaston vierailijan ei tarvinnut etsimällä etsiä henkilökuntaa, sillä palvelutiski oli melkein suoraan vastapäätä sisäänkäyntiä. Suurin osa vierailijoista, kuten parhailla ikkunapaikoilla nököttävät vakiovierailijat, lastenosaston aineistoja mylläävät pienet asiakkaat ja kaunokirjallisuuden suurkuluttajat, kääntyi pääovelta vasemmalle. Oikealle suuntaavilla oli yleensä asiaa asiakastietokoneille tai harrastehuoneeseen, eikä vessan vetovoimaa sopinut aliarvioida. Työntekijänkin oli helppoa ottaa tila haltuun, sillä muutamaa nurkkausta lukuun ottamatta koko avaran salin näki yhdellä silmäyksellä.
Camilla oli otettu kirjastolla hyvin vastaan ja töissä juttu luisti, mutta työpäivän jälkeen hauskanpito päättyi. Pialla oli ymmärrettävästi aina kiire hakemaan lasta hoidosta ja hyvin rajoitetusti aikaa ylimääräisille kahvitteluille. Joskus hän oli maininnut, että hän kävi ystäviensä kanssa testailemassa erilaisia liikuntalajeja, mutta Camilla ei ollut keksinyt sopivaa tekosyytä tuppautua mukaan eikä Pia tullut itse kysyneeksi.
Petri oli melkoista pilkuntarkkuutta lukuun ottamatta aina mukava, osasi kuunnella muita ja jutusteli mielellään kirjoista ja maailman tapahtumista, mutta työpäivän lopuksi hän suuntasi suoraan kotiin heipat huikattuaan eikä muutenkaan jutellut omista asioistaan. Ellei Harri olisi välillä poikennut kirjastolla, olisi Camilla voinut vaikka vannoa, että Petrillä ei ylipäänsä ollut elämää kirjaston ulkopuolella.
Camilla tiesi, että Petri ja Pia näkivät työajan jälkeen, sillä Petri auttoi työkaveriaan silloin tällöin lapsenhoidossa. Lapset olivat Camillasta oikein sympaattisia ja hän vietti mielellään tätiaikaa siskonsa lasten kanssa, mutta niin epätoivoinen hän ei ollut, että olisi ryhtynyt itselleen tuntemattoman lapsen hoitajaksi vain kaveeratakseen tämän äidin kanssa.
Petrin vapaa-ajanharrastuksista Camilla ei tiennyt riittävästi, että olisi osannut ehdottaa yhteistä tekemistä. Hän olisi mielellään keksinyt jotain, mihin Harrinkin olisi voinut kutsua, sillä mahdollisuus tutustua julkkikseen, vaikka entiseenkin sellaiseen, oli kutkuttava. Pia oli tosin varoittanut, ettei Harrilta kannattanut kysellä vanhoista jutuista, jos halusi pysyä tämän kanssa väleissä, joten Camilla ei ollut rohjennut viritellä Harrin kanssa sen pidempää keskustelua kirjaston tiskillä.
Kotimatkalla töistä Camilla päätyi siis kerta toisensa jälkeen someen haaveilemaan elämästä, johon kuului teatterikäyntejä tai vaikka lenkille menemistä ystävien kanssa. Neljättä kertaa samoja somepäivityksiä selatessaan Camillalla välähti. Mitäpä jos käyttäisi sosiaalista mediaa sosiaalisuuteen? Radikaalia, mutta riskin arvoista. Camilla selasi uutisvirtaa ja pysähtyi vanhan lukiokaverin julkaiseman koiravideon kohdalle. Olisiko tässä paikka muullekin kuin rutiinitykkäilylle?
***********************
Jo puolessa välissä ensimmäistä teekupillistaan Camillan oli pakko todeta, että sosiaalisen median paras puoli taisikin olla mahdollisuus seurata entisiä ystäviä välimatkan päästä. Tilanteessa oli jotain samaa kuin lapsuuden lempikirjan lukemisessa uudestaan. Ellei kyseessä ollut aivan poikkeuksellinen mestariteos, pilasivat epäuskottava kerronta tai kliseiset ja yksiulotteiset henkilöhahmot nopeasti lukukokemuksen. Arvostettu klassikko saattoi yhtä lailla pettää: viisikon seikkailuihin mahtui Paulin poikailun lisäksi aimo annos sovinismia, Vonkan suklaatehtaan lumovoimaa vähensi lähes kiihkomielinen läskiviha ja Pepin isällä oli Etelämeren saarella erittäin, erittäin kyseenalainen titteli.
Jos tapaaminen Naomin kanssa olisi ollut klassikkokirja, se olisi kuin Puhtaan järjen kritiikki tai Odysseys, jonka kanssa vietetty aika sai lukijan tuntemaan itsensä vähän tyhmäksi.
Yläasteella Naomi oli ollut Camillalle monin tavoin tärkeä ihminen, jonka kanssa jaettiin funktioiden laskemisen tuska, typerien isosiskojen haukkuminen ja Tyra Banksin hiustyylin tunnontarkka kopiointi, vaan ajat muuttuvat. Funktioille ei ollut tullut tarvetta sitten ylioppilaskirjoitusten, sisko oli muuttunut maanvaivasta luottohenkilöksi ja Camilla oli surffivuosinaan leikannut latvoista hapertuneet hiuksensa käytännöllisen lyhyiksi. Ystävyys oli aikanaan ollut voiman lähde, mutta nyt jo lyhyt kohtaaminen oli imenyt Camillasta mehut.
Kun Camilla oli jäänyt viettämään kirjoitusten jälkeen välivuotta, oli Naomi suunnannut pikkukaupungista Kehä kolmosen sisäpuolelle kauppisopiskelijaksi – valinta, jota Camillan äiti ja isä jaksoivat kehua hyvin painokkaasti Camillan kuullen. Vihje ei mennyt perille, ja kun Camilla lopulta aloitti kirjastoalan opinnot Turussa, tekivät aika ja välimatka vääjäämätöntä tuhotyötään ystävyydelle.
Camilla oli melko varma, että Naomilla oli jo opiskeluaikoina ollut kymmenvuotissuunnitelma, jossa tavoitteina oli muun muassa ”keskitason johtotehtävä kansainvälisessä yrityksessä”, ”avioliitto koulutus- ja varallisuustasoltaan samankaltaisen kumppanin kanssa” ja ”verkostoitumista edistävä harrastus, jossa voi saavuttaa kilpailumenestystä vähintään piirikunnallisella tasolla”. Camillan suunnitelmat olivat opiskeluaikoina parhaimmillaan yltäneet seuraavaan tenttiin asti.
Ystävän määrätietoisuus oli johtanut suunniteltuun lopputulokseen, vaikka olihan Camillan elämässä kerrottavaa. Naomi mittaili kauniisti laitettuja kynsiää, kun Camilla kertoi surffausvuosistaan, mutta suhtautui asiallisen kiinnostuneesti työhön kirjastossa.
– Hienoa, että olet saanut vähän jalkaa ovenväliin. Nykyinen työelämä on niin raakaa ja vakipaikkoja kovin harvassa, Naomi kehui niin sielunsisarellisesti, että Camilla meni hämilleen.
– No joo, aika paljon varmaan vaikutti kaksikielisyys, ruotsinosaajille on aina tarvetta, Camilla vähätteli.
– Ei tuollaista puhetta, girl boss -asennetta kehiin! Muutama vuosi tästä eteenpäin oikealla mentaliteetilla, niin pääset pois aakkostamishommista ja kirjojen päällystämisestä. Suuntaat vähitellen isompiin kirjastoihin ja päivität osaamistasi, niin voit hakea johtotehtäviin!
Naomin puheet osuivat suoraan Camillan ammattiylpeyteen.
– Kuuluu tähän työhön paljon muutakin, pienessä kirjastossa kaikki pääsevät tekemään kaikkea. Minäkin olen mukana järjestämässä toimintaa, suunnittelemassa valmiita kirjapaketteja, auttamassa digitaitojen kanssa…
– Varmasti, varmasti, Naomi vakuutti huitoen Camillan hiljaiseksi. – Kuulostaa tosi kivalta. Pääset siellä joka tapauksessa alkuun järkevämmän elämän rakentamisessa. Pienestäkin palkasta saa laitettua muutaman satasen kuussa rahastoon, kun muuten käyttää rahaa järkevästi.
Camilla pohti, kehtaisiko hän kertoa Naomille, ettei hänelle ollut tullut pieneen mieleenkään perustaa rahastoa, mutta Naomi ei odottanut vastausta. Hän oli selvästi päässyt itselleen rakkaan aiheen pariin.
– Myönnän, että olen itse hakenut turhankin turvallista kasvua sijoittamalla pelkkään indeksiin, mutta Jokke kannustaa kokeilemaan rohkeampia sijoituksia ainakin osalla varoista. Voisi harkita paria korkean riskin kohdetta salkkuun, mutta toisaalta asuntosijoittaminen velkavivulla voisi taas olla kannattavaa, Naomi pohdiskeli.
– Joo, tilanteita on monia ja… tapoja toimia, Camilla takelteli osallistuakseen jotenkin keskusteluun. Hän lähes kuuli vanhempiensa huokailut, kun nämä ihmettelivät ääneen, eikö heidän vastaavista puheistaan ollut jäänyt mitään mieleen. Camilla piti suurena voittona jo sitä, ettei luullut velkavivun olevan kampi, jota pankkivirkailija vetää lainapäätöksen tehtyään.
– Tosin lähivuosina me varmaan suunnataan ulkomaille, ja kiinteistöjen hallinnointi sieltä käsin tuntuisi tässä elämäntilanteessa vaivalloiselta, Naomi valitteli. – Mä olen jo nyt ihan stressaantunut siitä, miten meidän kolme afgaania saadaan mukaan.
Koirista Camillalla oli huomattavasti enemmän sanottavaa.
– Afgaaninvinttikoirat ovat aivan upeita, mutta kuulemma aika omapäisiä! Minkä ikäiset koirat teillä on?
– Yksi viisivuotias ja kaksi kolmevuotista. Meidän on pakko ajella farmarilla ihan vain siksi, että saadaan liikuteltua kaikkia kolmea turvallisesti ympäriinsä. Arvaa vain, miten paljon se rajoittaa sähköautovalikoimaa, Naomi puuskahti.
– Harrastatteko heidän kanssa jotain, vai… Camilla yritti jatkaa, mutta Naomi piti keskustelun suunnan tiukasti otteessaan.
– Ja Jokke jaksaa aina muistuttaa leasing-auton olevan järkevämpi ratkaisu meidän tämän hetken tarpeisiin, mutta ihan oikeasti, hän voi ihan vapaasti ottaa täyssähkön ja minä pitäydyn farkkuhybridissä. Jälleenmyyntiarvo toki kärsii koirien jäljistä, mutta kyllä se on meidän tyttöjen kisamenestyksen arvoista, Naomi hehkutti.
Naomi aloitti pitkäpiimäisen selostuksen koiriensa voittamista palkinnoista, ja Camilla päätteli viimein, että hän selviäisi parhaiten tapaamisesta heittäytymällä kuuntelijan rooliin. Se oli helppoa, sillä Naomilla oli paljon mielipiteitä lähes kaikesta ja runsaasti käytännön esimerkkejä optimaalisesta urapolusta, parisuhteesta ja asumismuodosta.
Kun Camilla tapaamisen jälkeen palasi kotiin, tunsi hän olonsa voipuneeksi mutta myös epämääräisen noloksi, ikään kuin omien valintojen peilaaminen entisen bestiksen menestykseen olisi himmentänyt Camillan elämän vähäistä kiiltoa.
Ehkä oli aika ottaa vaarin vanhempien hyväntahtoisesta talousvalistuksesta ja yhdistää velkavivut ja indeksirahastot osaksi omaa elämää. Ei kai rahaston perustaminen voinut olla kovin vaikeaa? Camilla suuntasi intoa puhkuen verkkopankkiin, mutta vaihtoehtojen paljous hämmensi heti kättelyssä. Naomi oli maininnut rahastot, mutta olikohan hän tarkoittanut osakkeita? Ja mikä ihme oli EFT tai warranti? Camilla kelasi vaihtoehtoja epävarmasti ja totesi olevansa itselleen sen verran tuntemattomalla maaperällä, että kartanlukijasta olisi hyötyä. Isällekin olisi varmaan voinut soittaa, mutta Camilla kaipasi nopeaa tietoa, ei puolen tunnin luentoa näin ikävystyttävästä aiheesta.
Hakukoneella löydetyt tekstit Morningstar-luokituksista ja tuotto-odotuksista saivat Camillan katseen lasittumaan alta aikayksikön, eikä hän millään keksinyt, miten saisi valittua verkkopankista itselleen sijoitusmuodoksi indeksirahastot. Hänen aivonsa olivat jo lopullisesti sulamassa ylitsepääsemättömän ongelman edessä, mutta silloin puhelin soi. Camilla sieppasi sen heti käteensä ja yllättyi täysin soittajasta.
– Moikka, kai mä laskin aikaeron oikeaan suuntaan? Et ollut nukkumassa tai mitään? Olli kysyi, eikä huomioinut aloituksessaan millään lailla, että viime puhelusta oli kulunut pari kuukautta.
– Ihan oikein meni, täällä on alkuilta. Kiva kuulla sinusta, miten menee?
– Perussettii, perussettii. Kuule, tärkeä kysymys. Ootko Turussa ensi viikon alussa?
– Töissä ihan normaalisti, miten niin?
– Tää tulee nyt aika yllättäen, mutta mä olen muuttamassa takaisin Suomeen!
Hetkeen Camilla ei saanut puristettua itsestään ulos edes ilmaa, mutta yskäisi viimein vastauksen.
– Sehän on… hienoa! Ja tosiaan aika yllättävää.
– Joo, viisumi on taas menossa vanhaksi, enkä viitsi ottaa riskiä, että päädyn niin typerän syyn vuoksi balilaiseen vankilaan. Tosin jään Suomeen varmaan pidemmäksikin aikaa, kun viime aikoina on ollut rahoituspuolessa vaikeuksia. Onhan täällä halpaa asua, mut ei sentään ilmaista. Mutta kuitenkin, en oo täältä käsin löytänyt mitään järkevää majoitusta näin lyhyellä varoitusajalla, ja mietin että voisinko tulla sun luokse? Vaikka pariksi viikoksi sohvalle? Helpottaisi ihan hirveästi mun elämää ja olisi kiva nähdä sua taas!
Pelkkä puhelinsoitto kaukomailta oli saanut Camillan ikävöimään paratiisisaarta, jossa Olli oli ollut olennainen osa hänen elämäänsä. Nostalgiafiilistelyä häiritsi muisto ensimmäisestä kerrasta, kun hän ja Olli olivat palanneet Suomeen. Molempien oli ollut tarkoitus suunnata opintojensa pariin, mutta lopulta vain Camilla jäi suorittamaan tutkintoa ja Olli teki täyskäännöksen takaisin Indonesiaan. Heidän suhteensa ei ollut koskaan virallisesti päättynyt, mutta väljähtynyt niin pahasti, että Camilla ei tullut ajatelleeksi Ollia edes viikoittain.
Camilla yritti visualisoida Ollin tänne, kuudennen kerroksen keskustakolmioon. Ei vasten ääretöntä, saaretonta horisonttia vaan tipautettuna keskelle hieman harmahtavaa arkea. Kun Camilla ei saman tien vastannut, jatkoi Olli monologiaan.
– En tietenkään heti ilmestyisi sun ovelle, varmaan ainakin pari viikkoa menee, että ehdin laittaa kaiken kuntoon. Mulla on täällä asiat ihan levällään, ja täytyy katsoa, kuka ottaa mun laudat huostaansa. Jos saisin majailla sun luona, kun etsin vakituista asuntoa, niin se olisi ihan mieletöntä! Voisin jonottaa vaikka kunnollista opiskelijakämppää. Tässä on niin hitosti järkättävää, multa puuttuu ihan kaikki talvisäähän sopivista vaatteista lähtien…
– Mä voin käydä ostamassa sulle jotain sopivaa valmiiksi, Camilla huikkasi väliin ja huomasi jo lämmenneensä Ollin suunnitelmalle.
– Se olisi ihan mieletöntä! Mä aloitan lentolippujen metsästämisen, saisinkohan jonkun heittämään mut Denpasariin? Aivan sama, upeaa nähdä sut taas! Laitan koodii tarkemmista ajoista ja jutellaan ennen mun lentoa vielä. Niin mahtavaa, että tää järjestyi helposti!
– Nähdään pian, Camilla sai sanotuksi, ja Olli poistui linjoilta. Camilla ei ollut varsinaisesti suostunut majoitussuunnitelmaan, mutta pari viikkoa onnistuisi joka tapauksessa. Ollin ilmoitus oli tullut yllätyksenä, mutta Camilla huomasi kevyen innostuksen nousevan vatsanpohjasta. Kun asiaa ajatteli tarkemmin, ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, että työpäivän jälkeen kotona oli joku odottamassa. Olli oli viihdyttävää seuraa, ja ajatus haalistuneen suhteen uudelleenlämmittelystä tuntui kutkuttavalta. Ainakaan iltojaan ei tarvitsisi täyttää kuvaamalla avokadotoasteja.
Jos Naomin tapaaminen oli saanut Camillan mielialan lässähtämään, nosti Ollin ilmoitus sen nousukiitoon. Paluumuuttaja tarvitsisi takin lisäksi vähintään hammasharjan, shampoon ja deodorantin, mutta pitäisihän hänellä olla muutenkin tervetullut olo kotimaahan palatessa. Aiemmin ostetun vohveliraudan voisi viimein ottaa käyttöön, kun oli joku jolle tehdä vohveleita, ja Olli oli joskus maininnut pitävänsä lämpimistä voileivistä. Sitä varten voisi hankkia voileipägrillin, ja ehdottomasti Old Amsterdamia leivän väliin. Camilla klikkasi itsensä pois verkkopankin sijoitussivuilta ja suuntasi selaamaan nettikauppojen valikoimaa. Vaatteisiin ja kodinkoneisiin sijoittaminen oli tutumpaa puuhaa kuin kurssien seuraaminen, ja oikeastaan paras hetki sijoittamiselle olisi varmaan muutamaa palkkaluokkaa korkeammalla, niinhän Naomi oli tainnutkin sanoa? Logiikkaansa tyytyväisenä Camilla kirjautui ulos verkkopankista ja jäi pohtimaan myös oman pukeutumissalkkunsa täydentämistä muutamalla varmalla ja ehkä yhdellä tai kahdella riskiluokitukseltaan korkeammalla vaatekappaleella.