Perusteista on hyvä lähteä liikkeelle. Pia oli aina ollut sitä mieltä, että tutustumisvaiheessa treffeillä ei pitäisi tehdä mitään niin monimutkaista tai erikoista, että toisen seuraan ei voinut keskittyä kunnolla. Esimerkiksi vapaaottelumatsista keksisi varmasti puhuttavaa, mutta toisiaan armottomasti verissä päin murjovat kamppailijat veisivät illan tunnelman väärällä tavalla kiihkeään suuntaan. Yhteinen ruoanlaitto taas saattaisi paljastaa turhan aikaisessa vaiheessa, kuinka hövelisti treffikumppani suhtautui esimerkiksi tiskaamiseen ja elintarvikehygieniaan.
Ei siis kikkailuja, vaan hyvä lounas ja sen jälkeen vielä vähäksi aikaa Kerkon luokse käymään. Petri oli luvannut viihdyttää Elisaa ja pitää tämän ruokittuna, joten kiirettä kotiin ei ollut. Kevyt syyllisyys kalvoi silti Piaa, sillä tämä oli jo kolmas viikonloppu peräkkäin, jolloin hänellä oli omaa ohjelmaa. Elisa oli ollut lähinnä riemuissaan, että pääsi Petrin kanssa riehumaan, mutta Pia koki silti käyttäytyvänsä laittoman kevytmielisesti. Onneksi rikoskumppani oli hyvin valittu.
Kerkko oli tosiaan hämmästyttävä löytö. Lähimenneisyydessä ei ollut ketään, jota Pia olisi jaksanut katsella kolmansia treffejä pidempään. Ensisilmäyksellä rakastumista Pia ei etsinyt – se olisi oikeastaan kertonut huolestuttavasta kontrollin puutteesta – mutta toisille treffeille päästäkseen ehdokkaasta piti saada enemmän kuin ihan kivat fiilikset. Luonne, keskustelutaidot, huumorintaju, miellyttävä ulkonäkö, natsaavat feromonit… Kaikilla ominaisuuksilla oli väliä, mutta monia tärkeimmistä piirteistä ei voinut arvioida verkon välityksellä. Siksi Pia oli sopinut treffejä hyvin erityyppisten nettitarjokkaiden kanssa, aina yhtä laihoin lopputuloksin.
Kerkko taas oli päässyt antanut itsestään heti loistavan ensivaikutelman. Lupauksensa mukaisesti hän oli tuonut Pian taidetapahtumasta kotiovelle ja hieman ujosti kertonut nauttineensa illasta. Pia olisi ollut valmis saman tien raahaamaan tämän yläkertaan, mutta kotona odottivat Elisa ja Irmeli. Pia tyytyi puhelinnumeroiden vaihtoon ja ehdotti seuraavaa tapaamista vaikka jo tulevaksi viikonlopuksi.
Pia myönsi, että hänellä oli taipumus syynätä miesten piirteitä turhankin analyyttisesti, jolloin ennakko-odotusten vertaaminen aitoon ihmiseen oli yleensä pettymys. Kerkko vei tässäkin voiton kotiin. Mies oli varsin stereotyyppisellä tavalla hyvännäköinen, mukavan harteikas muttei rasvaprosenttinsa lähelle nolla tiristänyt bodari. Kerkko osasi pitää keskustelua yllä luontevasti ja jättää Pialle tilaa kertoa omia ajatuksiaan ja mielipiteitään. Miehessä ei ylipäänsä ollut ikävästi hiertäviä saumoja, vaan hän oli hyvällä tavalla tavallinen vaaleanruskeita hiuksia ja silmiä myöten.
Tähän mennessä suurinta säätöä oli aiheutunut aikataulujen yhteensovittamisesta. Perjantai- ja lauantai-illat, joita Pia oli tottunut ajattelemaan rentoutumisen ja revittelyn ajankohtina, olivat Kerkolle kaikkein kiireisintä työaikaa. Kerkko oli tapahtuma-alan sekatyöläinen, joka teki freelancehommia ääni- ja valoteknikkona ja hoiti tarvittaessa mitä tahansa festareiden tai keikkojen tuotannon hommia liikoja nirsoilematta. Viikolla hän oli töissä äänitysstudioilla, joten vapaailtojen määrä riippui asiakkaiden aikatauluista. Kerkko oli tarjoutunut Pian makuun vähän yli-innokkaasti raivaamaan kalenteristaan tilaa milloin vain, mutta ainakin tämä oli ymmärtänyt, että Pia ei ollut valmis luovuttamaan päätösvaltaa elämänsä järjestämisestä kenellekään muulle. Pian ehdottamat pitkät sunnuntai-iltapäivät olivat onneksi sopineet hyvin Kerkollekin.
Viikonlopulle oli sattunut harvinaisen kaunis talvikeli. Yöllä satanut lumi oli jättänyt mustalle asfaltille valkean peitteen, joka ei pakkaspäivänä sulanut heti pois. Pilvettömältä taivaalta paistava aurinko sai kaupungin suorastaan kimaltamaan. Pari oli päättänyt ravintolassa käynnin jälkeen reippailla keskustasta Kerkon luokse Vähäheikkilään jokirannan kautta. Matka Kerkolle vei heidät Förillä joen yli ja johdatti läpi Martin kauneimman puutaloidyllin.
– Tällaisessa paikassa asuntohaaveet lähtevät aina laukalle, Pia sanoi ja kurkisteli aidatuille sisäpihoille. – Tiedän, että vanhoissa taloissa äänieristys on mitä sattuu, huoneet kolmessa kerroksessa ja vetoa joka nurkassa, mutta sellainen ei haittaa unelmoidessa.
Puutalopohdinnat herättivät Kerkon huomioimaan ympäristönsä.
– Joo, näissä on sellaista vanhan ajan hurmaa! Ja kai mimmosessa asunnossa tahansa voi tulla remppatarvetta, mutta voihan sitä itse kuntoon laitella. Tällaisella ilmalla pääsisi laittamaan tulia kakluuniin, siinä vasta olisi tunnelmaa.
Pia päätti, ettei halunnut pilata tunnelmaa valistamalla Kerkkoa puunpolton aiheuttamista pienhiukkaspäästöistä. Sen sijaan hän laski ilmeisen remonttitaitoisuuden plussaksi Kerkon pistepottiin. Realismiin taipuvaisena Pia ei pystynyt jatkamaan haaveiluaan ilman käytännön pohdintoja.
– Pitäisi asumisjuttuja miettiä muutenkin tarkemmin. Elisa menee ensi syksynä esikouluun enkä enää haluaisi turhaan muuttaa, kun ykkösluokka sitten alkaa. Nythän me asutaan Hepokullassa, mitä en ajatellut pysyväksi ratkaisuksi, mutta se on lähellä töitä ja kouluun ei olisi pitkä matka, Pia mietiskeli.
– Mun mielestä on upeaa, että mietit asiaa lapsen näkökulmasta. Meidän perhe muutti mun kouluaikana kolmeen eri kaupunkiin. Sain kavereita helposti, mutta oli raskasta tulla aina uutena mukaan porukkaan.
– Me ollaan Elisan kanssa oltu alusta lähtien niin tiivis tiimi, että suunnitelmat tulee aina tehtyä kahden ehdoilla, Pia hymähti. – Nytkin meinaa iskeä huonon äidin syndrooma päälle, kun en ole viettänyt sen kanssa tarpeeksi aikaa.
Kerkon ilme hehkui peittelemätöntä ihailua.
– Et saa ajatella noin! Sä olet selvästi niin omistautunut äiti, että olet varmasti ansainnut omaa aikaa. Mä olen tosi kiitollinen, että haluat viettää siitä osan mun kanssa, Kerkko lisäsi ujostellen.
Jonkun toisen sanomana tällaiset jutut olisivat kuulostaneet lipeviltä ja keinotekoisilta, mutta Kerkon kasvoilta ei erottunut epärehellisyyden häivää. Kissa kiitoksella elää, ja Pia päätti nauttia myötäkarvaan silittämisestä. Kehuja ei voinut hänen nähdäkseen saada liikaa, sillä äitienpäivää lukuun ottamatta naisvanhemmuuteen tuntui liittyvän lähinnä syyllistämistä, kyttäämistä ja besserwisserismiä.
– On parekin olla kiitollinen, Pia kiusoitteli. – Tämäkin aika on pois ensi viikon ruokien preppaamisesta, univelan tasoittamisesta ja omista luovista projekteista.
Kerkko innostui entistä vuolaampiin ylistyksiin.
– Mun mielestä on ihan uskomatonta, mitä kaikkea sä osaat! Mä unelmoin aikanaan rokkitähteydestä ja omien biisien tekemisestä, mutta ei siitä tullut paskaakaan. Istuin vain kitara kädessä ja odotin inspiraatiota, jota ei tullut. En tajua, mistä joillain ihmisillä kumpuaa luovuutta ja ideoita, ja sulla taidot vielä ulottuu käsitöistä kirjoittamiseen!
Piaa hiukan nolotti, että hän oli aiemmin tullut kertoneeksi keskeneräisestä käsikirjoituksesta Kerkolle, joka oli innostunut aiheesta suhteettoman paljon. Myös muista projekteista puhuminen oli hieman liioittelua, sillä edes aiemmin aloitettu talvimekko ei ollut valmistunut. Viime aikoina Pian kädet olivat vaellelleet mieluummin Kerkon iholla kuin ompelukoneen langoilla tai tietokoneen näppäimistöllä. Arvokkaan vapaa-ajan antaminen uudelle seurustelukumppanille tuntui tällä hetkellä reilulta vaihtokaupalta.
Onneksi Kerkko ei odottanut Pialta vastausta kehuihinsa, vaan jatkoi aiempaa ajatustaan.
– Itelle oli hyväksi päästää rokkiunelmasta irti. En nuorena osannut haaveilla tästä ammatista, kun en edes tiennyt mitä joku ääniteknikko tekee, mutta oikeastaan tällä puolella lavaa on tosi kivaa. Ja onhan muitakin toiveita vielä toteutettavaksi, niinku roadtrip Amerikassa tai että saisi omia lapsia…
No niin. Olihan se ajan kysymys, että ensimmäiset miinukset napsahtaisivat tilille. Imartelu, ihailu ja lemmekkäät ”mietin sua” -viestit olivat OK. Tarjous kustantaa Piankin syömiset ravintolassa oli myös mukava ele, johon Pia oli suostunut luvattuaan joskus palauttaa palveluksen. Mutta uusperhehaaveilut tässä vaiheessa tapailua saivat Pian karvat nousemaan pystyyn. Ei tässä nyt jumalauta vielä oltu lähettämässä esteidentutkintapyyntöä viranomaisille.
Kerkko ei edes huomannut astelevansa miinakentän reunalla, vaan jatkoi jutusteluaan.
– Tosin tapahtuma-alan korvauksilla voi olla, että kummatkin on liian kalliita haaveita toteutettavaksi. Mulla kuluu muutenkin ylimääräiset rahat aina uusiin laitteisiin.
Okei, ehkä edellinen kommentti oli plusmiinus nolla. Ei kai lapsihaaveissa mitään pahaa ollut, olihan Piallekin ollut aina selvää, että hän halusi perheen. Vaikka oma haave ei ollut todellakaan toteutunut suunnitelmien mukaan, niin oli Kerkolla oikeus unelmoida. Kunhan piti ne unelmansa omalla puolellaan.
– Oikeastaan just nyt mun haaveena olisi vain saada olla osa sun elämää, Kerkko sanoi ja katsoi Piaa syvälle silmiin.
No, kenties pieni unelmien valuma Pian puolelle voitiin sallia. Minkäs mahtaa, pelkkää plussaa, ja feromonitkin kohdillaan.