Camilla ja Olli makasivat vastakkaisissa päissä sohvaa, puolipukeissa ja jalat keskellä solmussa. Kumpikin selaili omaa kännykkäänsä, ja aina välillä jompikumpi innostui kutittelemaan toista varpailla vatsasta tai polvitaipeesta. Camilla jäi välillä ihailemaan ja hiukan kadehtimaan Ollia, joka oli Tyynenmeren aalloilla vietettyjen päivien jäljiltä tasaisen ruskettunut ja solakka kuin delfiini. Camillalla surffielämä oli Suomen palattua typistynyt kanavasurffailuun, ja aiemmin väljät hupparit istuivat nyt ärsyttävän muotoon ommellusti.
– Näitkö, millaisia videoita Danna oli laittanut Sanurista? Olli kysyi. – Mä en ole koskaan nähnyt siellä noin upeita aaltoja.
Camilla etsi yhteisen ystävän profiilin. Marraskuussa alkava sadekausi vähensi lomailijoiden määrää Balilla, mutta omistautuneille lautailijoille kaikki syklonia lempeämmät sääolosuhteet olivat vain hidaste. Camilla löysi Ollin mainitseman videon, jossa Danna nappasi upean, pitkän aallon lähes rantaan asti.
– Toisilla käy tuuri! Kun itse kävin Sanurilla, koko päivänä saatiin vain muutama hyvä aalto ja paikalliset omivat ne kaikki, Camilla harmitteli.
Hän pyöritti videon vielä pari kerran uudestaan ja vakuutteli itselleen, että Sanur on oikeastaan yksi Balin huonoimpia ja tylsimpiä rantoja surffaamiseen. Kun asiaa oikein mietti, oli Sanur ehkä viimeinen paikka, missä Camilla olisi halunnut olla, ja täynnä ikävän teräviä koralliriuttoja.
Nyt oli muutenkin erinomainen aika miettiä elämänsä suuntaa. Kirjastoalan opintojen suorittaminen loppuun oli ollut järkevä päätös, sillä Camilla oli pärjännyt työnhaussa paremmin kuin oli olettanut. Hän oli tehnyt muutaman lyhyen tuurauksen Åbo Akademilla ja vanhan kotikuntansa pääkirjastossa ennen kuin oli saanut pätkä pätkältä jatketun sairauslomasijaisuuden Teräsrautelassa. Joku toinen olisi voinut ahdistua lyhyistä työjaksoista ja turvattomasta tulevaisuudesta, mutta Camillasta se oli helpottavaa. Jos työ alkaisi vaikuttaa ikävystyttävältä tai hän kaipaisi muuten vaan vaihtelua, ei hän ollut sidottu nykyisiin valintoihinsa hautaan saakka. Voisihan surkeaa Sanuria kokeilla uudestaan, jos parempaa ei ollut tiedossa.
Tähän mennessä työ oli ollut hauskaa, ja Camillan työpanokselle oli selvästi tarvetta. Kaksikielisyys oli osoittautunut erinomaiseksi kilpailueduksi työmarkkinoilla, tai ainakaan Camilla ei uskonun CV:n pituuden vakuuttaneen haastattelijoita. Petri, jonka moniin kiitettäviin ominaisuuksiin kirjastonhoitajana ei kuulunut hyvä ruotsin kielen taito, vannotti Camillaa jäämään heidän avukseen Länsi-Turkuun ja vastustamaan kaikkia pääkirjaston suunnasta tulevia vokotteluyrityksiä.
Mikäs Teräsrautelassa ollessa. Camilla piti molemmista vakituisista työtovereistaan, ja pienessä työyhteisössä pääsi tekemään melkein kaikkea. Aiemmin vaivannut seuranpuutekin oli korjaantunut, kun Olli oli saapunut Camillan luo kiitollisena ja kiihkeänä. Olli ei lopulta ollut nukkunut yhtäkään yötä sohvalla, vaan oli valloittanut itselleen vakituisen paikan Camillan sängystä.
Alun perin hahmoteltu muuttoaikataulu ja siihen liittyvät suunnitelmat olivat muutenkin unohtuneet välittömästi. Olli ei ollut löytänyt omaa asuntoa vuodenvaihteeseen mennessä, eikä vaivautunut lopulta edes ilmoittautumaan YO-säätiön asuntojonoon. Täysin hukkaan asunnon metsästäminen ei mennyt, sillä asuntosivuilla surffailusta oli tullut hauskaa yhteistä ajanvietettä. He etsivät ankeimpia mahdollisia vuokraluukkuja ja pöyristyttävän upeita luksuslukaaleja, joihin kumpikaan ei uskonut edes vanhempiensa rahojen riittävän. Kun Turun tarjonta oli koluttu, suunnittelivat he innostuneina yhteistä elämää piilopirtissä Sodankylässä, vanhassa kansakoulussa Pyhäjärvellä tai puutaloidyllissä Kristiinankaupungissa.
Takaisin opintojen pariin hakeutuminen ei ollut käynyt Ollilta sen sujuvammin. Lukuvuosi oli ehtinyt aikaa sitten käynnistyä, joten Olli oli lähettänyt pari sähköpostia selvittääkseen mahdollisuutta myöhäiseen ilmoittautumiseen. Lopulta hän oli todennut unohtaneensa niin tehokkaasti kahden ensimmäisen vuoden aikana tankatut asiat, ettei hän kylmiltään uskaltaisi kohdata kolmannen vuoden haasteita. Olli haki kaverinsa luokse varastoidut tenttikirjat ja laati materiaalien kertaamiseen itseopiskeluaikataulun, joka kiinnitettiin juhlavasti jääkaapin oveen.
Muutoin Ollin kalenteri ammotti tyhjyyttään. Camillalla ei ollut töiden lisäksi kiireitä, joten läheisyysnyhjäämiselle oli helppo löytää aikaa. Rakkauskuplan sisällä järjenjuoksu hidastuu, minkä vuoksi kumpikaan ei ollut uhrannut sen suuremmin aikaa käytännön asioiden pohtimiseen. Camilla, joka oli jämähtänyt selailemaan Dannan somesyötettä, havahtui kuin unesta Ollin kommenttiin.
– Asiasta kukkaruukkuun. Pitäiskö mun muuten tehdä muuttoilmoitus? Olli mietti ääneen.
Tämä ei ollut juolahtanutkaan Camillan mieleen. Hän ei ollut edes muistanut mainita asunnon omistaville vanhemmilleen siitä, että toisellakin asukkaalla oli sinne nykyään avaimet. Ollin ehdotus oli muutenkin jännittävä: muuttoilmoitus tarkoittaisi sitä, että hän oli ensimmäistä kertaa elämässään muuttamassa kumppanin kanssa yhteen. Tai no, olivathan he Ollin kanssa asuneet samassa asunnossa ja nukkuneet samassa sängyssä myös Canggussa, mutta käytännössä se oli ollut asteen intiimimpää kämppiselämää. Tämä oli aivan eri asia. Tämä pitäisi ilmoittaa Digi- ja väestötietovirastoon. Tämä olisi virallista.
– Ei kai sillä niin kiirettä ole, Camilla vastusteli asian vakavuudesta hämmentyneenä.
– Lähinnä että se pitäisi laittaa kuntoon, jos meinaan hakea vaikka asumistukea tai jotain, Olli sanoi. – Tai en ole ihan varma, saanko sitä, kun en ilmoittautunut opiskelemaan.
– Ei sinun sen takia tarvitse huolehtia! Mä maksan tästä vastiketta vain parisataa euroa kuussa, osallistut sen verran kuin pystyt.
Olli siveli jalkaterällään Camillan reittä.
– Olisi myös kiva nähdä oma nimi tuossa ovessa sun nimesi vieressä, Olli vihjasi.
Helppo Ollin oli suhtautua näin huolettomasti asiaan. Hänellä oli ennen ulkomaille muuttoa ollut vakituinen kumppani, samalta vuosikurssilta löytynyt kaunotar, jonka kuvia Camilla oli joskus käynyt kurkkimassa vanhoista somepäivityksistä. Elämäänsä ja tulevaan uraansa vakavasti suhtautunut nuorikko oli laittanut suhteen poikki välittömästi, kun Olli oli päättänyt pitää välivuoden surffatakseen eri puolilla maailmaa. Tuparilahjaksi saadut lusikat olivat menneet jakoon ja välivuosia oli lopulta tullut suunniteltua useampia, mutta Olli ei vaikuttanut asiasta murtuneelta.
– Ja kun asun täällä virallisesti, voin heittäytyä kodinhengettäreksi ja odottaa sua täällä uskollisesti kotiin joka päivä, eikä kukaan kyttäävä naapuri pääse valittamaan, Olli kujerteli ja liu’utti jalkaansa Camillan sisäreittä pitkin.
Viipyilevä kosketus olisi Camillan puolesta voinut johtaa aivan muuhun puuhaan kuin muuttoilmoitukseen, mutta Olli otti oman ajatuksensa vakavasti. He nousivat istumaan vieretysten sohvalle. Camilla seurasi vierestä, kun Olli etsi oikean sivuston ja naputteli osoitetiedot verkkolomakkeelle. Muutosta ilmoittaminen vanhemmille vilahti jälleen Camillan mielessä, mutta ehtiihän pikkuasioista mainita myöhemminkin.
Olli pääsi lomakkeen loppuun, mutta pysähtyi juuri ennen lähetyspainikkeen napauttamista. Olli katsoi Camillaa syvälle silmiin.
– Painetaanko yhdessä? Olli kysyi hellästi kuin neitsytmorsiantaan hääyönä riisuva ylkä.
He painoivat, mikä sekoitti älypuhelimen kosketuksentunnistuksen niin pahasti, että oikea välilehti sukeutui ja Olli joutui täyttämään koko ilmoituksen vielä toiseen kertaan. Toinen suoritus sujui paremmin, mikä oli riittävä syy paneutua kunnon suutelusessioon, ja kun genitaalejakin oli kopelointietäisyydellä, oli uutta askelta luontevaa siirtyä juhlistamaan makuuhuoneeseen. Sykkeen tasaantuessa he loikoilivat sylikkäin sängyssä.
– Paninko mä just avovaimoni vai vuokraemäntäni kanssa? Olli kysyi ja hihitteli omalle nokkeluudelleen. Camilla nauroi mukana, vaikka sekä vaimo että emäntä kuulostivat hänen korvaansa tasaveroisen luotaantyöntäviltä kuvauksilta.
Camilla pyöritti Ollin pitkiä vaaleanruskeita hiuksia etusormensa ympäri, kun uusi ajatus välähti mieleen.
– Oliko tässä kaikki?
– En mä ihan heti uudestaankaan pysty, Olli pahoitteli, mutta Camilla huitoi tämän hiljaiseksi.
– Tarkoitan muuttoilmoitusta. Eikö ole joku muukin, mikä pitäisi tehdä muuttaessa? pinnisteli Camilla muistiaan.
Molemmat syventyivät pohtimaan asiaa. Camilla oli keskittynyt hiljaiseen mietiskelyyn niin tarmokkaasti, että havahtui unen ja valveen rajamaastosta Ollin huudahdukseen.
– Isännöitsijä! Sinne pitää myös kertoa, sieltähän tullaan latomaan uusi nimi oveenkin, Olli sanoi itseensä tyytyväisenä. – Pitääkö sinne soittaa? Kai tällaisen voi nykyään hoitaa netissä. Voihan?
Camillalla oli vain hämäriä muistikuvia omasta muutostaan taloon, joten hän koetti googlettaa asiaa. Edes kaikkitietävä hakukone ei osannut kertoa oikeaa isännöintitoimistoa ilman tietoa taloyhtiön nimestä. Päivän suurten onnistumisten jälkeen uusi tehtävä tuntui väsyttävältä, eikä Ollilla ollut sen suurempaa intoa pohtia asiaa. Camilla ja Olli käpertyivät toisiaan vasten tyytyväisenä saavutuksiinsa, vailla huolta huomisesta.
Camilla voisi kysyä, miten taloyhtiön muuttoilmoitus tehdään, kun paljastaisi vanhemmilleen asunnon uuden vakituisen asukkaan. Jos oikein tuuri kävisi, niin ehkä he hoitaisivat tämänkin ikävän velvollisuuden nuorenparin puolesta.