Hupparin taskuun unohtunutta kännykkää ei viitsinyt lähteä viemään kesken vuoron pois, mutta Camillan olisi jatkuvasti tehnyt mieli ihan vain pikaisesti kurkata somea ja viestejä. Hän ymmärsi oikein hyvin, miksi Teräsrautelassa oli sovittu, ettei omia kännyköitä käytetty salin puolella. Älypuhelinta niska kyömyssä räpeltävä kirjastovirkailija ei antanut itsestään innostunutta tai helposti lähestyttävää kuvaa, ja olihan kännykällä roikkuminen työajalla mutkan kautta vähän kuin työnantajalta varastamista. Toisaalta rikos oli Camillan näkemyksen suurin piirtein samaa tasoa kuin paperiliittimen nappaaminen kotikäyttöön, mutta periaatteesta ei sopinut laistaa. Ei ainakaan nyt, kun työmoraaliltaan tinkimätön Petri selaili vieressä muovimappiin niputettuja papereita.
Camilla oli saanut tehtäväkseen järjestää lähiseudun alakoululaisille suunnatun harrastusviikon aikatauluja ja hoitaa viestintää kirjastolle saapuvien yhdistysten kanssa. Työ oli kiinnostavaa ja maltillinen määrä tehtävään liittyvää vastuuta motivoi tekemään parhaansa, joten siitäkin syystä kännykän polttelu taskussa tuntui typerältä. Tauolla ja ruokatunnilla puhelinta sai käpälöidä niin paljon kuin halusi, eikä kukaan katsonut pahalla, jos välttämättömän puhelun joutui hoitamaan työvuoron aikana. Camilla päätti käyttää tilaisuuden oman moraalisen selkärankansa kasvattamiseen ja olla vilkaisemattakaan kännykkää ennen työvuoron päättymistä.
Petri rypisteli otsaansa mapille, johon oli ahdettu nipputolkulla arkkeja. Kaksi jo aiemmin läpikäytyä kansiota oli aseteltuna siististi vieretysten kirjaston infotiskille.
– Laitan muistiin, että käydään jonain hiljaisena päivänä lävitse tiskin alla pyörivät paperit. Näissäkin mapeissa on aikaa sitten verkkoon siirrettyjä tietoja niin paljon, ettei kaiken turhan keskeltä löydä olennaista.
Camilla ei viitsinyt huomauttaa, että tänäänkin oli hyvin hiljainen päivä, sillä Petri vaikutti henkilökohtaisesti loukkaantuneelta, että hänen vastuullaan olevassa kirjastossa saattoi piillä mappien kaltainen sekasorron pesäke. Lopulta hän nosti kaikki kolme kansiota takaisin omalle paikalleen tiskin alla olevalle hyllylle ja puuskahti.
– Katsotaan jos työhuoneessa olisi parempi onni. Huikkaa, jos kaipaat täällä apua.
Juuri nyt ketään avuntarvitsijaa ei näkynyt tiskillä, salissa tai tietokoneiden luona. Edes ikuinen murheenkryyni, monitoimitulostin, ei juuri nyt yrittänyt tukehduttaa itseään ruttuun menneellä paperilla tai kieltäytynyt ymmärtämästä, miten kuvatiedoston printtaaminen tapahtuu.
Ongelmaton iltapäivä sai Camillan ajatukset harhailemaan pois työtehtävistä. Hän oli aiemmin päivällä laittanut uskomattoman osuvan meemikuvan veljelleen, ja häntä kiinnosti nähdä, millaisen vastaiskun Anton oli keksinyt. Ollillakin oli päivisin hyvin aikaa viestitellä, sillä hän oli edelleen osa-aikatyössä, jossa kännykän käyttöä ei katsottu pahalla. Ruokatunnilla Olli ja Camilla kilpailivat usein siitä, kumpi löysi juustoisemman rakkaus-gifin. Ja suhtautuihan Piakinkännykän vilkuiluun Petriä rennommin, sillä tämä saattoi itsekin vilkaista puhelinta ohimennen, jos muita kiireitä ei ollut.
Jos kirjastossa olisi ollut hiukan vilkkaampaa, olisi Camilla varmasti saanut pidettyä näppinsä kurissa, etenkin, jos tasku ei olisi aivan selvästi värissyt. Kuka normaali kuolevainen olisi vastaavassa tilanteessa voinut vastustaa kiusausta katsoa viestejään ihan vain supernopeasti?
Camilla vilkaisi nopeasti ympärilleen, sujautti kännykän esiin vetoketjutaskusta ja väläytti ruudun päälle niin, ettei tiskin takaa voinut nähdä hänen selailevan puhelinta. Moni oppitunnilla kyllästynyt koululainenkin olisi jäänyt salavihkaisuudessa kakkoseksi, kun Camilla otti viestit esiin irrottamatta katsettaan tiskillä olevan tietokoneen ruudulta. Päätään kallistamatta hän vilkaisi kännykän näyttöä: sekä Antonilta että Ollilta oli tullut viesti.
Ensimmäisenä avattu viesti Antonilta oli surkea pettymys. Veli ei ollut edes vaivautunut etsimään hauskaa vastausta Camillan näpäytykseen, jossa pilkattiin sovelluskehittäjien intoa keksiä mieluummin uusia ominaisuuksia kuin korjata sovellusten bugeja, vaan oli tyytynyt kommentoimaan viestiä itkunauruhymiöllä. Eikä edes sillä sivuttain kallistetulla, vaan tavallisella pystyasentoisella! Veljensä petturuudesta suivaantuneena Camilla siirsi toiveensa Olliin. Äsken saapunut viesti oli varsin lyhyt ja ytimekäs.
Onks meillä kotona rooibosta
Tässäpä oli todellinen priimaesimerkki viestistä, jonka takia ei olisi kannattanut venyttää työpaikalla sovittuja sääntöjä. Camilla suunnitteli ärsytyspäissään nasevaa vastausta, muttei tähän hätään keksinyt muuta heittoa kuin sen, ettei voinut tietää koska hän ei ollut kauppalista, mutta tarkemmin ajateltuna sivalluksessa ei ollut järkeä. Siksi hän puri huultaan ja naputteli sovinnollisemman vastauksen
Sinä kävit viimeksi kaupassa, muistatko ostaneesi?
Ollin vastausta odotellessa Camilla loi tarkkaavaisen katseen ympärilleen. Apua kaipaavia asiakkaita ei edelleenkään näkynyt, edes lainausautomaatilla kirjoja hitaasti piippaileva kumaraselkäinen seniorikansalainen ei vaikuttanut tarvitsevan apua muuttuvassa digimaailmassa pärjäämiseen.
En ostanu viimeksi mutta oliko siitä vielä jämät
Saattaa olla. Mut eihän se huonoksi mene,
hae varmuudeksi lisää 🙈
Ehtisitkö sä ihana käydä <3
Camilla kirjoitti vastauksen niin kovakouraisesti, että sormet napisivat kännykän näyttöä vasten.
Pääsen vasta viideltä ja sinä jo kahdelta,
kannattaa käydä itse niin saat sen nopeammin
Meen suoraan Nikon ja Vesalaisen kans skedettää
ja oikeestaan pitäis samalla hommaa tofua ja gurttia,
ei niitä kannata raahata rampille pilaantumaan
Itsestäänselvyyden toteamisenkin uhalla Camilla kirjoitti Ollille toimintaohjeet.
Jos käyt ensin skeittaamassa ja sitten
paluumatkalla kaupassa niin allt är bra?
Voi mennä myöhään niin olis kiva
että olisi jotain kotona valmiina <3
Oli aivan odotettavissa, että yhteenpalaamisen riemua ei ikuisesti kestäisi, mutta Camilla oli silti pettynyt romahduksen nopeuteen. Kotitöistä kinasteleminen oli hänen mielestään epämääräisen keski-ikäistä, eikä niistä ollut ikinä tullut vääntöä Balilla. Toisaalta siellä kumpikin oli joutunut vastaamaan tarkemmin omista tekemisistään, kun esimerkiksi pyykkäämisen joutui hoitamaan pesulassa.
Pari viikkoa sitten Camilla oli aikonut heivata muutamia tarkkaan harkittuja ja erittäin tarpeellisia alennusvaateostoksia pyykkikoriin. Suunnitelma ei onnistunut, koska aiemmin sinne viskattujen likaisten lakanoiden päälle oli kertynyt niin suuri keko hieman kosteaksi jääneitä pyyhkeitä ja Ollin hikisiä huppareita, että osa pyykeistä oli valunut lattialle korin viereen.
Kun Camilla oli hieman suivaantuneena kysynyt, miksei Olli ollut tehnyt mitään pyykeille, oli tämä selittänyt pitkät pätkät hyvistä aikeistaan ja huonon aikatauluttamisen piinaavasta taakasta. Selitykset saivat sydämen heltymään, ja Camilla myönsi, että olisi voinut itsekin tehdä jotain pyykeille, ainakin huppareiden ja pyyhkeiden alla alla odottaville omille vaatteilleen. Olli oli ehdottanut vuorolistan tekemistä pyykkäämiselle, mutta molemmat olivat todenneet listan seuraamisen olevan paljon vaivalloisempaa kuin koneellisen pyörittämisen silloin tällöin.
Camilla ei ollut kovin järjestelmällinen ihminen, mutta Olli oli vieläkin päämäärättömämpi. Ollin osuus talouden pyörittämisestä rahallisesti oli osa-aikatyön vuoksi pienempi, eikä se huolettanut Camillaa lainkaan. Häiritsevämpää oli, että pino kertaamista odottavia opiskeluun liittyviä kirjoja ei ollut liikahtanutkaan pariin kuukauteen. Ajanpuutteesta ei ainakaan ollut kyse, sillä jos Olli vain oli kotona Camillan palatessa töistä, lojui tämä sohvalla kuulokkeet päässä tai pelaili Camillan jo autuaasti unohtamalla pelilaitteella retropelejä.
Camillasta olisi ollut reilua, että Olli olisi rahan sijaan sijoittanut aikaa heidän yhteisen elämänsä pyörittämiseen, sillä Camillallekin olisi maistunut rento sohvalla hengailu. Hän piti ammatistaan mutta yllättyi edelleen epämieluisasti sitä, että kirjastolle oli tosiaan mentävä myös niinä päivinä, kun sängystä nouseminen aiheutti ylitsepääsemätöntä tuskaa. Surffaamisen opettamisessa Balilla oli ollut paljonkin hyviä puolia, kuten melko vähäinen työmäärä ja joustavat aikataulut, ja vanhemmilta saatu kohtuullinen avustus oli pitänyt talouden riittävässä tasapainossa. Moni pieni asia kuormitti täällä enemmän, ja kaikista maailman asioista kesken työpäivää kinuttu rooibos oli liikaa Camillan kärsivällisyydelle. Kitkerä vastaus purkautui viestisovellukseen sellaisella vauhdilla, etteivät välimerkit ehtineet mukaan.
Jos et ole huomannut niin kauppaan pääsee nykyään
ympäri vuorokauden eli ihan itse voit mennä
ja tuoda itse asiassa mulle levyn suklaata
ja vaikka kivan kasvonaamion koska toisin kuin eräät
minä käyn kokopäivätöissä ja kaipaisin hemmottelua
ja aikaa rentoutua ilman että täytyy olla kodin ainoa aikuinen
ja hoitaa
Tätä pidemmälle Camilla ei tilityksessään päässyt, sillä äkkiä hän havahtui siihen, ettei ollut enää yksin tiskin ääressä. Petri oli palannut takahuoneesta ja katsoi Camillaa, joka sävähti kuin pekonin mussuttamisesta kiinni jäänyt vegaani-influensseri. Hän laittoi puhelimen äkkiä takaisin hupparin taskuun.
– Mun ei varmaan tarvitse muistuttaa siitä, että meillä on kännykän käytöstä sovitut pelisäännöt, Petri sanoi.
– Ei tietenkään, ihan vain äkkiä tarkistin, oliko Ollilla jotain tärkeää!
– Perehdytyksen jälkeen tästä ei ole ollut puhetta, mutta omaa puhelinta…
– … ei pidetä työpäivän aikana esillä salin puolella. Muistan, oli vain jäänyt kännykkä taskuun ja jotenkin harhauduin vilkaisemaan.
– No, onhan kännykän näpeltäminen nykyihmiselle kuin toinen luonto. Turhaan mä sua tästä valistan, kun molemmat ollaan aikuisia ihmisiä, jotka osaavat vastuunsa kantaa, pehmensi Petri tiukkaa aloitustaan. – Jos sulla jäi jotain oikeasti tärkeää kesken, niin kirjoita vain viesti loppuun.
– Ei ei, mutta voisin käväistä kaapilla viemässä kännykän pois.
– Hyvä juttu. Jos sulla on sen jälkeen hetki, niin mietitään vielä harrastusviikon aikataulua. Suikkilan puolelta kyseltiin jo, voivatko kaikki viitosluokkalaiset tulla samaan aikaan.
– Itse asiassa tein jo ekan version valmiiksi, toivottavasti ei haittaa…
– Ei tietenkään, hieno juttu! Sittenhän me voidaan heti siirtyä kouluilta tulleisiin aikatoiveisiin, mulla onkin ne jo valmiiksi koottuna exceliin.
Camilla myöntyi suunnitelmaan ja luikki edelleen nolostuneena takahuoneen puolelle. Petri oli mukava työkaveri, mutta Camillan makuun turhan tarkka säännöistä. Petrille varmaankin oli koettelemus yrittää ymmärtää rennompaa otetta työhön, sillä hän oli sitä ihmistyyppiä, joka ei olisi ikinä varastanut työpaikalta edes sitä yhtä paperiliitintä, tai jos sellainen olisi unohtunut housuntaskuun työvuoron päätteeksi, olisi se pitänyt käydä palauttamassa jo samana iltana.
Lyhyen keskustelun aikana Camilla oli saanut uuden viestin Ollilta. Paatunut rikollinen kun oli, Camilla päätti vielä nopeasti vilkaista, mitä tällä oli asiaa. Aiemmin kirjoitettu pitkä vuodatus oli jäänyt lähettämättä, mutta Ollilta oli tullut lyhyt teksti ja suorastaan siirappisen ällöttävä giffi kahdesta pikkukoirasta, joiden yhteen painetuista kuonoista sinkoili vaaleanpunaisia sydämiä.
Jos jaksat tänään hakea noi puuttuvat
niin lupaan huomenna käydä hakemassa
meille ainekset sushiin. Vain parhaita
california rollseja mun ihanuudelle 💖
Oikea hetki vuodatuksen lähettämiseen oli ehtinyt mennä, joten Camilla poisti viestinsä ja laittoi vastaukseksi pelkän sydämen. Koko asia oli muutenkin niin typerä, että kitkerä tilitys olisikin ollut ylireagointia. Töissä kunnostautuminen ei tarkoittanut, että muussa elämässä ei voinut ottaa rennompaa asennetta, eikä hän halunnut piinata Ollia omalla kriiseilyllään. Tekihän Olli aivan erinomaista sushiakin.