Harri tiesi hyvin Petrin suhtautumisen yllätyksiin, mutta näin täydellistä tilaisuutta ei voinut ohittaa. Nahkean ensitapaamisen jälkeen Petri ja Tsyge olivat tavanneet vain kerran ohimennen eivätkä olleet päässeet keskustelussa heippaa pidemmälle. Harri oli täysin vakuuttunut, että jos kaksikko oppisi tuntemaan toisensa, voisivat he löytää muutakin yhteistä tarttumapintaa kuin Harrin takapuolen.
Tsygen kainalossa nyhjätessä tai Petrin kanssa viestitellessä tuntui aina hetkellisesti siltä, että kaikki voisi sujua parhain päin. Kenelläkään kolmesta ei ollut suoranaista syytä vihata toinen toistaan, joten järkevintä olisi ollut antaa ajan kulua ja katsoa, mihin suuntaan tilanne kehittyisi luonnostaan. Harrin kärsivällisyys ei vain meinannut riittää seuraamaan ihmissuhteiden hitaasti kasvavien rönsyjen versomista, vaan hän halusi palavasti nähdä edes alun ensimmäisestä kauniista ystävyyden nupusta. Heikko kukintamenestys ei painanut mieltä päivisin, mutta kolmelta aamuyöllä oli runsaasti aikaa kehitellä kauhukuvia skenaarioista, joiden päätteeksi sekä Petri että Tsyge vihasivat Harria tuhannen auringon palavalla voimalla.
Levottomuutta oli vaikea taltuttaa järkeilemällä. Huonot kokemukset olivat tehneet Harrista varovaisen rakkaudessa. Siksi täysin takavasemmalta yllättänyt hullaantuminen Tsygeen laittoi elämän hyvällä tavalla sekaisin. Tsygessa kiteytyivät kaikki täydellisen kumppanin piirteet. Luova into yhdistettynä hauskanpitoon, palavaan rakkauteen ja hulluihin tulevaisuudenunelmiin vei Harrin täysin mukanaan.
Jos asiat olisivat menneet Petrin kanssa toisin, olisi Harri mielellään nyhjännyt tämän kainalossa hamaan ikuisuuteen jalkapalloa katsellen ja hyviä saksalaisia oluita maistellen. Liian moni asia aiheutti vain heidän välilleen kitkaa, aina päiväpeiton oikeasta asettelusta näkemyseroihin uskonnon asemasta yhteiskunnan peruspilarina. Monien käänteiden jälkeen he olivat tehneet valtavasti töitä rakentaakseen aikoinaan poltetut sillat uudelleen, eikä Harri halunnut tahallaan viskoa niiden päälle uutta bensaa, ei edes Tsygen muotoisessa kanisterissa olevaa.
Siksi nyt tarjoutunut mahdollisuus saada Tsyge ja Petri saman pöydän ääreen oli pakko käyttää. Barcelonan surkea puolustuspeli El Clásicossa oli ottanut Harria niin pahasti päähän, että hän avautui siitä saman tien viestitse Petrille. Tämä taas oli kehdannut väittää Realin voittaneen loistavan hyökkäyspelinsä ansiosta. Näin suurta näkemyseroa ei voinut niin vain ohittaa, joten peliä oli päästävä analysoimaan saman pöydän ääreen.
Tapaaminen oli sovittu keskustan tuttuun sporttibaariin alkuillasta, mutta Harri oli käynyt työhuoneellaan levottomaksi jo alkuiltapäivästä ja valunut lähes tyhjään baariin luonnostelemaan uuden teoksen animaatiotehosteita. Hieman myöhemmin Tsyge oli soittanut ja kysellyt Harrin loppupäivän menoista, jolloin Harri oli kutsunut Tsygen seurakseen istumaan. Tsygen vanavedessä seurasi myös Arppa, joka oli ollut harjoittelemassa omaa koreografiaansa samalla salilla. Kolmea lähes tyhjään vatsaan nautittua juomaa myöhemmin Harri huomasi olevansa iloisessa iltapäivähiprakassa, ja hän oli melkein unohtanut, miksi oli alun perin baariin tullut. Pöytäseurueen muutkin jäsenet olivat hyvässä nousussa, kun Petri saapui paikalle ja jähmettyi parin metrin päähän pöydästä.
– Ai, me ei ollakaan täällä kahdestaan, summasi Petri tilanteen niin petemäisesti, että Harria alkoi heti hihityttää.
– Moi Peteee, kyllä tänne mahtuu! Harri hihkaisi. – Tsyge ja Arppa, hinatkaa itseänne hiukan vasemmalle niin tiivistetään.
Kaarevaan loossiin mahtui mainiosti neljä ihmistä, jotka tulivat toimeen keskenään, mutta epämukavuus sai sen tuntumaan ahtaalta. Tsyge ja Arppa tottelivat Harria innottomasti, ja Petri istui vapautuneelle paikalle selkä tikkusuorana kuin laittomaan pokeripeliin jakajaksi värvätty tuomiorovasti.
Harri ei antanut pienen alkujähmeyden pilata hyvin alkanutta iltaa.
– Tsyge ja Arppa – sano moi Petelle Arppa – oli treeneistä tulossa ja ajattelin, että ne voisi kaivata vähän rentoutumista. Tsyge ei ole koskaan ollut sor… sporttibaarissa! Mä oon istunut täällä itse jo varmaan viisi tuntia, en yhtään hahmottanut, että meidän piti jo nyt nähdä!
– Onko toi margarita? En tiennyt, että täältä edes voi saada sellaisen, Petri hämmästeli huomatessaan Tsygen edessä olevan juoman.
Tsyge skannasi Petrin kommentin tarkasti kalibroidulla vittuilunhavaitsemismittarilla, ja kun viisari ei värähtänytkään, hän rentoutui hieman ja niiskaisi mielenosoituksellisesti.
– Hämmästyttävää kyllä, tällaisessakin paikassa on mahdollista saada jotain juomakelpoista, kun osaa pyytää, Tsyge sanoi ja liu’utti sormeaan reunan suolakiteiden päältä.
Lähes neutraalin sananvaihdon seuraaminen antoi toivoa tulevaan. Harrin valmiiksi iloinen mieliala kohosi kattoon, ja kuplivan riemun oli päästävä purkautumaan jotenkin. Puhuminen oli aina ollut hyvä varaventtiili, ja Harrilla oli ollut jo monta tuntia aikaa löysyttää kielenkantojaan.
– Pete, sä olet vain niin rajoittunut, pitää ajatella välillä boksin ulkopuolella. Tässä porukassa on saumaa ottaa rennommin! Hei baarimikko, laita neljä Sex on the Beachiä tulemaan, mä tarjoan, Harri kailotti ja sai muiden baarissa olijoiden katseet kääntymään pöytään päin.
– Mä en tahdo drinkkiä, äläkä jaksa huutaa, Petri sanoi ja vältteli muiden asiakkaiden katseita.
– No okei, kolme Sex on the Beachiä ja yksi tosimiehelle sopiva tumma lager, Harri huusi vielä kovempaa, mikä sai Tsygen ja Arpan hohottamaan. Petrin piinaaminen oli niin helppoa, että se lähenteli epäreilua, mutta kyllä tämä pienen kiusoittelun kestäisi.
Petri mulkaisi Tsygeä ja Arppaa ärtyneesti muttei sanonut mitään. Hän lähti käymään baaritiskillä ja palasi hetken päästä takaisin oluttuopin kanssa.
– Pahoittelut baarimikon puolesta, Sex on the Beachiin ei kuulemma löydy aineksia, Petri raportoi eikä näyttänyt itse olevan asiasta kovin pahoillaan.
Tsyge ja Arppa olivat Petrin lähtiessä jääneet pohtimaan, saiko Suomesta nykyään ostaa Long Island Iced Tean luvallisesti. Tästä Harri sai oivan aasinsillan kertoakseen, miten oli mennyt ensimmäistä kertaa baariin New Yorkiin muutettuaan ja tilannut totta kai klassikkodrinkin, aitoamerikkalaiseen tyyliin paljon Suomea runsaammilla alkoholimitoilla. Jutun monta kertaa aiemminkin kuullut Petri kuunteli Harria oluttaan hiljaa maistellen, mutta Tsyge ja Arppa eläytyivät täysillä Harrin selostaessaan humalaista hortoiluaan Central Parkissa ja ryöstöyrityksen niukan välttämisen nopealla syöksyllä järveen. Oman tarinansa riehaannuttamana Harri yritti saada Petriä kertomaan tämän Jägermeister-fiaskosta Berliinissä, mutta Petri totesi lyhyesti kertoneensa tarinan jo riittävän useasti. Onneksi Arppa paikkasi tilanteen muistelemalla, miten oli päätynyt eräistä ensi-iltabileistä jatkoille asuntoon, jonka oli vasta myöhemmin saanut tietää kuuluvan kuuluisalle kiinteistönvälittäjälle.
– Ja mä olin tietysti siinä kohtaa ehtinyt kovaan ääneen haukkua kaikki ahneet paskat, jotka pyytävät jokirannan asunnoista tolkuttomia hintoja, Arppa nauroi.
– Ansaitseekin haukkua, rikkaat vain rikastuu toisten kustannuksella, Tsyge komppasi.
Petri ei ehkä innostunut kännitoilailuidensa toistelusta, mutta kunnon veroamaksavien kansalaisten solvaaminen sai kielenkannat aukeamaan.
– Eiköhän kiinteistönvälittäjä joudu aika paljon tekemään töitä päästäkseen sellaisille palkoille, että voi ostaa kalliin asunnon, Petri huomautti kulmakarva koholla.
– Jos palkan määrän pitäisi olla suhteessa tehtyyn työhön, niin mun pitäisi kieriä rahassa, Tsyge vastasi. – Mutta todellisuudessa me ollaan Arpan, Rennikan ja Taunon kanssa treenattu vaikka tätä viimeisintä proggista ihan sairaasti rikollisen pienellä korvauksella.
– On niitä muitakin ammatteja, joissa työn raskaus ja palkka eivät kohtaa. Kaksi mun veljistäni on maanviljelijöitä ja voin kertoa, että ei siinä tuntipalkalla pääse kehuskelemaan.
– Paska homma niillekin, mutta ei kaikkien ammattien hyötyä voi mitata rahassa, Arppa sanoi, ja Tsyge nyökkäili vieressä.
– Ei voikaan, mutta ne ovat eri tavalla tuloksellisia ja hyödyllisiä kuin vaikka sirkustaide, Petri vastasi.
Ei ollut kerta eikä ensimmäinen, kun Petrin porvarillinen suhtautuminen kulttuuriin sai Harrin niskakarvat pystyyn. Petri ei halveksinut kulttuuria, mutta ei millään suostunut ymmärtämään, miksei taiteilijoilta voinut vaatia samanlaista tulosta kuin vaikka tehdastyöläisiltä tai automyyjiltä. Harri ei ollut yhtä taitava kuin Petri perustelemaan argumenttejaan järkisyillä, mutta tässä pöydässä hän tiesi edustavansa mielipide-enemmistöä.
– Älä jaksa kanavoida jotain Esko Ahon henkeä meidän seurassa. Muutenkin aika kovaa puhetta kirjastonhoitajalta. Mitä niin tärkeää teillä sitten tapahtuu, että se pitää kustantaa kaikkien verorahoilla? Harri sanoi ja sai Tsygen ja Arpan nyökyttelemään tahdissa.
– No esimerkiksi tuodaan kirjallisuutta ja lehtiä kaikkien saataville, tuetaan lukutaitoa, annetaan ohjausta digitaalisten palveluiden käyttöön, autetaan tiedonhaussa… Petri luetteli, mutta Harri huitoi tämän hiljaiseksi.
– Joo, mutta ei sekään rahaa tuota. Aika paljon teille tunnutaan maksavan myös seinien tuijottelusta, sillä aina kun kirjastoon menee, niin siellä pönöttää kirjastonhoitaja tiskin takana lähinnä peukaloitaan pyörittelemässä.
– Se on tarkoituksellista. Ihmiset eivät aina uskalla kysyä apua, jos työntekijät vaikuttavat kovin kiireiseltä. Keskusteluun on hyvä olla aikaa, monelle kirjastotyöntekijä saattaa olla päivän tärkein ihmiskontakti.
– Sääliksi käy niitä, joilla ei ole jännittävämpää juttuseuraa, Harri heitti ja sai sirkustaiteilijat tyrskähtämään nauruun.
Harri tiesi olevansa vaarallisilla vesillä vitsailunsa kanssa, mutta ei hän voinut kuunnella hiljaa sivusta, miten Petri mollasi Tsygen ammattia. Peräytyminen olisi muutenkin ollut liian myöhäistä, sillä Petrin korvat olivat alkaneet punoittaa ja hänen katseessaan oli sellaista uhmaa, että Harri valmistautui jo vastaiskuun.
– Kummasti vain itsekin ravaat kirjastolla juttelemassa kun työt eivät suju, tai linnoittaudut ilmaiselle pöytäpaikalle moneksi tunniksi kerrallaan, Petri sanoi.
– Eräillä meistä työnteko ei ole pelkkää suorittamista vaan vaatii henkisiä hengähdystaukoja. Tosin mun taukojani ei makseta verovaroista, eikä myöskään työterveyttä tai kesälomia.
– Tämä on harvinaisen typerä keskustelu. Ihan turha verrata meidän hommia, kun mä olen hyödyksi yhteiskunnalle ja sä tuet paikallisia pubeja lipittämällä kaljaa keskellä päivää. Mä luulin muutenkin tulevani puhumaan tänne jalkapallosta, en taidealan turhanpäiväisyyksistä.
Itsetyytyväinen vastaus iski väärään hermoon. Kiukku humahti Harrin pään läpi ja kaatoi tieltään ne vähät pidäkkeet, joita aiempien juomien jälkeen vielä oli pystyssä.
– Suurin osa sun työstäsi on niin yhdentekevää, että asiakkaat ei edes huomaisi, jos et ilmestyisi aamulla töihin! On varmaan aika perseestä, että et ole yhtä hyödyllinen kuin sun veljet, jotka tuottavat perunoita ja pihvejä ja, ja… uusia veronmaksajia, mutta turhaan siitä meille kiukuttelet!
Harrin puhuessa punoitus oli levinnyt Petrin korvista pitkälle niskaan. Petri pamautti yhä lähes täyden oluttuopin pöytään ja nousi ripeästi pöydästä.
– Eiköhän tämä ollut tässä mun osalta. Oikein viihdyttävää loppuiltaa kaikille, Petri totesi hyvin tasaisella äänellä.
Petri lähti taakseen vilkaisematta kävelemään kohti baarin uloskäyntiä. Jäykän ryhdikkäästi poispäin marssiva Petri oli kuin ämpärillinen jäävettä päin Harrin kasvoja. Fiilis fokusoitui epämääräisestä pöhnästä viiltävän selväpäiseksi, ja riitelystä noussut syke tuntui kurkussa asti. Harri hypähti pystyyn ja tönäisi vauhdissa lasiaan, josta juoman jämät kaatuivat pitkin pöytää. Tsyge ulvahti äreästi, kun nestevana norui melkein hänen syliinsä asti.
– Pete hei… Oota nyt Pete, et kai sä niin tosissaan ottanut, Harri hapuili epätoivoisesti sanoja. Hän koetti päästä liikkeelle penkin ja pöydän välistä, mutta jalat sotkeutuivat Arpan olkalaukkuun eivätkä muutenkaan suostuneet yhteistyöhön. Tsygen tyrmistynyt ilme hyydytti Harrin lähtökuoppiinsa.
– Siis mihin sä ajattelit olevasi menossa? Tsyge tiuskaisi.
– Väki vähenee, pidot paranee, Arppa virnuili ivallisesti ja imaisi juomaansa velton pahvipillin läpi.
Harri romahti takaisin tekonahkapenkkiin. Pää tuntui tyhjältä kuin ilmapallo mutta keho raskaalta kuin rautapalkki. Jahdista luopuminen riitti Tsygelle sovinnon eleeksi, sillä tämän kasvot sulivat suorastaan maireaan ilmeeseen.
– Heeei, ei pieni draama ketään tapa, älä nyt näytä noin surkealta. Mä tilaan sullekin margaritan, Tsyge kehräsi.
– Ei tarvi, Harri tiuskaisi ja tuijotti synkeänä Petriltä kesken jäänyttä olutta. Tsyge niiskaisi jälleen terävästi ja alkoi keskustella Arpan kanssa tulevan viikonlopun esityksistä.
Harrillakin riittäisi tekemistä viikonlopuksi. Omien tekojen ja sanomisten ruotimiseen saisi varmasti kulumaan tuntikausia, ja jos aika tuntuisi loppuvan kesken, saattoi hupia jatkaa pitkälle unettomaan aamuyön tunneille.