Oliko Kroko mukana, missä vaihtovaatekassi oli, lupasiko Elisa varmasti käyttäytyä kunnolla, ettei Petrille tule tästä yhtään ylimääräistä vaivaa? Miten voi olla mahdollista, että oma kännykkä oli taas hukassa, viestien kilahtelu kuului ihan läheltä? Ai sohvatyynyn alla, kukahan sen sinne oli jättänyt videoita katsottuaan, kiitos Petri kun löysit sen sieltä ja kiitos vielä kerran… Ei, siltikin, vaikka tästä ei ole mitään vaivaa, mukavaa iltaa teille ja Elisa käyttäydy kunnolla, voi soittaa jos tulee jotain ja Irmeli lupasi olla viimeistään yhdeksältä kotona, hei hei ja pitäkää hauskaa ja sano Elisa mummille terveisiä, Petri vie sut sinne suoraan yökylään. Ja nyt on jo kiire, hiuksille ei ehdi tehdä enää mitään joten hätäponnarista tulee sitten hätänuttura, ja MITEN kännykkä voi taas olla hukassa?
Muinaisina aikoina, yliopisto-opiskelijana, Pia oli ollut suorastaan suivaantunut, jos torstai-iltapäivälle oli sattunut varttia vaille neljään kestävä luento. Sen jälkeen piti ehtiä kauppaan ostamaan etkojuomia, syödä jotain pientä ja ottaa nopeat nokoset, selailla somekeskusteluja ja päättää, että kesken olevia esseitä olisi aikaa edistää perjantain puolella. Tämän jälkeen pitkä suihku, hiusten pesu, huolellinen sheivailu, parinkin kampauksen mallailu kunnes kolmas tyyli vei voiton, ensimmäisen juoman sihauttaminen ja bilemeikin laittaminen, ehkä myös kynsien lakkaaminen. Kaiken tämä ehti hädin tuskin tehdä, ennen kuin jo yhdeksän–kymmenen maissa ystävät hoputtivat tulemaan alakertaan, ja vielä piti valita mustiin haalareihin ja kirjaviin kangasmerkkeihin parhaiten sopiva biletoppi.
Melkein itketti ajatella nuorelle opiskelijalle suotua ajan runsaudensarvea, jonka sisällön pystyi hetkeäkään miettimättä syytämään mihin tahansa turhuuteen. Nykyään jokainen täysin itselle omistettu tunti, minuutti ja sekunti oli taistelun tai vähintäänkin diplomaattisten neuvotteluiden takana. Siksi jokaisesta omasta hetkestä piti olla kiitollinen, vaikka surkea varttitunti illan tyylin valmisteluun enemmänkin vitutti kuin inspiroi.
Mutta Siperia opettaa, kuten myös vanhemmuus. Omaan ulkonäköön oli harvoin aikaa panostaa arkiaamuisin, kun kaikki energia meni lapsen kanssa säätämiseen, joten mahdolliset ehostukset oli tehtävä vikkelästi. Pia viskasi kotivaatteet yltään ja suuntasi huitomaan kuivashampoolla korjailtuja hiuksiaan nopealle sotkunutturalle. Keikalla riehuessa hiukset menisivät joka tapauksessa miten sattuu.
Kännykkä soi juuri, kun Pialla oli puoli tusinaa pinniä suussa ja molemmat kädet pitämässä kutreja kurissa. Leukapielet kiristyivät jo valmiiksi, kun Pia kurotteli kännykkäänsä ja mietti, mitä niin perkeleen olennaista Elisan muuttokuorman kokoisesta yökyläilykassista oli unohtunut.
Soittaja oli Petrin sijaan Marleena. Hetken Pia ehdi pelätä pahinta. Marleena laittoi aina mieluummin viestiä kuin alentui käyttämään älypuhelintaan puhelimena. Pian kännykkä oli epäkätevästi ja onnettomuusalttiisti samalla peilikaapin tasolle kuin sekalainen valikoima luomivärejä, joten Pian oli pakko keskeyttää hiusten laittaminen hetkeksi ja tosissaan keskittyä vastaamiseen. Hän ei todellakaan kaivannut halkeamia alle vuoden vanhan älypuhelimen näyttöön tai kylpyhuoneen kaakeleille räjähtävää glitteriluomiväripalettia, jonka iloista kimallusta saisi siivota ensi joulunakin.
– Moi, ootko jo tulossa tänne päin? Marleena huikkasi ennen kuin Pia ehti edes laittaa puhelua kaiuttimelle.
Hiukset edelleen levällään, pelkät alushousut ja kulahtaneet kotirintsikat päällä, meikeistä pelkät pohjat laitettuna? Aivan niin alhaalla Piankaan standardit eivät vielä olleet. Ripsiväriä pitäisi ainakin lisätä toiseenkin silmään.
– En ihan vielä, Pia tyytyi mongertamaan pinnejä täynnä olevien huulien läpi.
– Hyvä, koska suunnitelma muuttui lennosta. Mun kurssikaveri järjestää kotibileet, ja se toi kotikotoa Singstarin ja mikit, ai niin ja varmaan kaksikymmentä litraa kotiviiniä, joka on kuulemma oikeasti hyvää! Joten mennään sinne aloittelemaan! Mä olen jo menossa ja soitin jo Angelikalle tästä, niin nähdään siellä!
Intoa puhkuva puhelu loppui ennen kuin Marleena oli kysynyt Pian mielipidettä asiaan tai muistanut kertoa turhia yksityiskohtia, kuten kotibileiden osoitetta. Ei sinänsä yllätys, sillä kun jokin idea sai Marleenan valtoihinsa, oli kuin hyökyaalto olisi vienyt kaikki aiemmat suunnitelmat mennessään. Joskus Pia kaipasi sitä, että olisi voinut yhtä spontaanisti laittaa päivittäiset kuviot uusiksi, mutta nykyään jokainen innostava ehdotus puristui aivan ensimmäiseksi arjen realiteettien läpi ja jätti siivilään hyhmäisen kasan toteuttamiskelvottomia unelmia.
Tänään rajoitteet saattoi viskata hetkeksi pois. Pian tavoitteina oli pitää hauskaa ystävien kanssa, riehua hikipäissä Silent Mistressin keikalla ja olla kännissä kuin käki. Kerkko oli aamun raksahommien jälkeen lähtenyt harmillisesti bändin miksauskeikalle Vaasaan eikä palaisi Turkuun kuin vasta huomisaamuna, sillä tänään sängynlämmittäjälle olisi ollut tilausta. Väliäkö tuolla. Nyt voisi panostaa naisten iltaan. Bilepaikan osoite selviäisi todennäköisesti nopeimmin kysymällä neuvoa Angelikalta, ja selvittelyyn kulunutta aikaa voisi käyttää tekosyynä alkuperäisestä tapaamisajasta myöhästymiselle. Sen kunniaksi poskipunankin voisi levittää jo kotona eikä bussin keinahtelevalla takapenkillä.
******************
– Onko ihan normaalia, etten haluaisi ostaa lakanoita?
Pia ja Marleena pysähtyivät Angelikan tärkeän kysymyksen äärelle.
– Mä kaipaan lisätietoa. Onks tää ekologinen juttu, joku fobia vai… Pia uteli ja pyöritteli kolmannen kotiviiniannoksen pohjia lasissaan.
– Ei varsinaisesti fobia, pikemminkin saamattomuutta ja turhaa toivoa siitä, että joku hoitaisi tämän mun puolesta. Tiedätkö kun olet nuori, niin sukulaiset ostaa vaikka joululahjaksi lakanoita. Teininä se ei innosta, mutta opiskeluaikoina joka setti oli arvokas. Mutta nyt aikuisena kukaan ei enää osta mulle lakanoita, ja viimein on saavutettu kriittinen piste. Mun pitäisi itse ostaa lakanoita, mutta en mä tiedä millaiset haluaisin!
Marleena hiljentyi pohtimaan asiaa, tarttui viinipulloa kaulasta ja kaatoi kolmikolle lisää kotiviiniä. Kotibileiden kotiviini oli – hämmästyttävää kyllä – todellakin hyvää, ja sakattoman juoman pystyi nauttimaan viimeistä tippaa myöten. Huolellisesti valmistettu viini oli maistunut kolmen ystävyksen lisäksi biokemian opiskelijoille, joista juhlakansa suurimmaksi osaksi muodostui.
Pia mietti, milloin hän oli viimeksi ollut opiskelijabileissä: masentavan kauan sitten, vaikka valmistumisesta ei ollut kuin muutama vuosi. Marleenalla tätä hupia riittäisi. Biokemia oli kolmas yritys tarpeeksi motivoivan opintopolun löytämiseksi lukion jälkeen, ja mahdollinen valmistuminen häämötti jossain kolmenkymmenen ikävuoden tuolla puolen.
Pia päätti hukuttaa kateuden pilkahduksen alkoholiin, jota Marleena oli avokätisesti kaatanut lisää kolmikolle. Marleena oli selvästi keskittynyt pohtimaan Angelikan kysymystä, sillä kuumuus ja meteli eivät olleet kertaakaan ajaneet häntä ulos hengittelemään tai vetäytymään kuulokkeet korvilla internetin ihmeelliseen maailmaan. ”Onks tää normaalia” -kyselyillä oli ennenkin saavutettu suuria läpimurtoja, sillä muun muassa television äänen säätäminen vain parilliseen lukuun oli todettu epänormaaliksi, kun taas päiväunien nukkuminen mieluummin sohvalla kuin sängyssä sai normaalin käytöksen leiman.
Lakanoiden ostamisen kohdalla vaaka oli kallistumassa normaalikäytöksen puolelle.
– Mun mielestä on tuo on ymmärrettävää. Lakanoiden ostaminen vie aikaa ja henkistä kaistatilaa, ellei sitä saa yhdistettyä esimerkiksi Ikea-reissuun. Onko sulla sattumalta tarvetta uudelle kiikkerälle huonekalulle? Marleena tiedusteli.
– Kauhee vaiva lähteä sinne erikseen. Ja niillä on ärsyttäviä pussilakanoita, joissa ei ole yläkulmissa aukkoja, Angelika valitti. – Ja vaikka mut vietäisiin lakanahyllylle, niin edelleen ongelmana on kivan kuosin valinta.
– Kuulostaa normaalilta länsimaisen ylikulutuksen tuomalta ongelmalta. Paras ratkaisu varmaan on, että väität kaikille valmistuneesi taas ylioppilaaksi ja haluavasi lahjaksi pelkkiä lakanoita, Pia sanoi.
Angelika pohti hetken asiaa.
– Ei huono idea. Suurin osa on varmaan unohtanut edellisetkin juhlat, ja aina on kivaa päästä järjestämään bileet!
Marleenan ilme kirkastui.
– Voisko ne olla jotkut teemajuhlat? Milloin viimeksi ollaan pidetty sellaiset? Hei olisko scifiteema mitään?
– Sä haluat aina pitää scifibileet. Ja yleensä ylioppilasjuhlien teemana on ylioppilaaksi valmistuminen.
– Höh. No mut bileet kuin bileet. Kai sä kutsut meidät sun YO-juhliin?
– Tietty! Ja avecit myös, Angelica muistutti ja iski Pialle silmää.
Marleena huomasi Angelikan eleen ja läikytti vähän kotiviiniä sohvalle silkasta innostuksesta.
– Hei joo, mä haluaisin viimein tavata Kerkon! Ihan epäreilua, että sulla on kerrankin ihan oikea poikaystävä ja sit piilottelet sitä.
– Äläpä, ja mä haluaisin kiittää keikkalipuista. Kerkon on pakko olla aikamoinen ihmemies, kun se on vieläkin mukana kuvioissa. Voidaanko tavata se jossain erikoisessa paikassa, niin saadaan parin vuoden päästä hauska aloitus kaasojen puheeseen?
– ”Kun tapasimme Kerkon ensimmäistä kertaa, oli Pia heittänyt hänet juuri tatamiin pitkän judoharjoituksen päätteeksi…” Marleena runoili, mutta Pia ei kestänyt kuunnella pidempään.
– Hei mitä jos pidettäisiin oikeasti teemabileet YO-teemalla? Kutsutaan sellaista porukkaa, joiden kanssa tuli hengailtua lukiossa, mutta joita ei ole pitkään aikaa nähty?
Marleenan silmät alkoivat heti loistaa, mutta Angelikasta näki, että tämä olisi halunnut vielä puhua edellisestä aiheesta. Ennen kuin Angelika ehti sanoa mitään, kuului keskustelijoiden takaa riemunkiljahdus. Laulupeli oli saatu viritettyä telkkariin, ja ensimmäisiä osallistujia houkuteltiin jo mukaan moninpeliin. Ystävykset katsoivat toisiaan.
– Ehdottomasti mukana! Marleena kiljaisi, ja Angelika virnisti hyväksyvästi.
– Otetaan vaan kierros, mutta sitten pitää varmaan lähteä keikkapaikalle, Pia ehdotti keskeytyksestä tyytyväisenä. Hän kiemurteli ylös upottavalta sohvalta ja nappasi pienen käsilaukun mukaansa.
– Mä soitan nopeasti Elisalle, jos menette sanomaan että ollaan mukana? Pia huikkasi ja meni suosiolla ulos kerrostalon sisäpihalle soittamaan puhelunsa.
Päivänvaloa riitti pitkälle iltaan mutta lämpöä ei. Pian mustassa pitsimekossa oli lyhyt helma, pitkät hihat ja aivan liian vähän kangasta keliin nähden. Petri oli puolisen tuntia sitten kuitannut viestillä, että lapsi oli toimitettu onnistuneesti isoäidilleen, joten Elisa tuskin oli vielä nukkumassa.
– Äitiii! Elisa huudahti iloisesti puhelimen hälytettyä pari kertaa.
– No hei kulta, miten siellä on mennyt? Pia tiedusteli itsekin iloisena siitä, että ei ollut onnistunut soittamaan iltatoimien tai nukkumaanmenohaluttomuuden kannalta huonolla hetkellä.
– Ihan hyvin.
– Kerro nyt vähän tarkemmin, mitä olet illalla tehnyt?
– No mentiin siihen leffaan.
– Niinhän meillä oli puhetta, mitä tykkäsit siitä?
– Ihan kiva.
Yritä tästä päätellä, onko lapsella ollut aivan kaamean tylsää vai paras ilta ikinä. Tarkkaa tilanneraporttia voisi kysyä Petriltä myöhemmin, sillä juuri nyt Pialla ei ollut kärsivällisyyttä pilkkoa kysymyksiään helpommin vastattavaksi kokonaisuuksiksi.
– Oletko sä Kerkon kanssa? Elisa yllättäen kysyi.
Puhelinkeskustelut Elisan eivät yleensä olleet palkitsevia, sillä lapsi odotti passiivisesti äidin kysymyksiä, vastasi niihin lyhyesti ja päätti puhelun aivan odottamatta, kun kyllästyi tekemään selkoa tekemisistään. Oman kysymyksen esittäminen oli suorastaan poikkeuksellista.
– Ei, vaan kavereiden kanssa juhlissa, miten niin?
– Okei. Mun mielestä Petri on Kerkkoa kivempi. Mutta Kerkko saa nostettua mut korkeammalle. Mikset sä voinut tulla tänään meidän kanssa?
– Me oltiin kavereiden kanssa sovittu että mennään kuuntelemaan konserttia yhdessä, ja Petri oli niin kiva, että tuli viettämään iltaa sun kanssa. Etkö sä tykkää Kerkosta?
– Emmätiä, kai.
Oliko tämä lapsen normaalia mustasukkaisuutta äidin huomiosta, vai näkikö lapsi Kerkossa jotain, mikä ei ollut vielä seurustelun aikana paljastunut Pialle? Lapsilla oli tarkat vaistot, eikä valheellinen maireus tehnyt heihin vaikutusta. Mikään seurustelusuhde ei muutenkaan saanut olla niin tärkeä, että se menisi lapsen hyvinvoinnin edelle. Pia mietti kuumeisesti tilannetta selventävää kysymystä, mutta Elisa ehti jo seuraavaan aiheeseen.
– Mä sain leffassa limsan ja tiputin sinne kolme karkkia, ja kun leffa oli loppu ne karkit oli vieläkin mukin pohjalla ja ihan limaisia, mutta mä söin ne silti, tämä jatkoi.
Sattumuksen kertominen oli Elisan mielestä selvästi riittävä kuvaus illan kulusta, joten Pia toivotti puheluun äkisti tympääntyneelle lapselleen hyvää yötä ja jäi hetkeksi hengittämään viileää ilmaa. Ulkona ei ollut ketään, jolta olisi voinut pummia ihanasti päähän humahtavan biletupakan, joten hän jatkoi savuttomalla linjalla ja kiipesi takaisin kolmanteen kerrokseen.
Juhlat hyökyivät vastaan jo ovella, liian monen ihmisen hengittämä ilma haisi alkoholilta ja jostain selittämättömästä syystä bratwurstilta. Korviahuumaava meteli tuntui lähes paineena korvissa. Yhdistettynä kevyeen humalaan asunnon juhlahumu sai Pian tuntemaan olonsa tyhjäpäiseksi. Tunne oli uskomattoman vapauttava.
Ensimmäinen laulukierros oli jo hyvässä vauhdissa, ja television ääreen kokoontuneet laulajat pyörittelivät mikkejä kädestä toiseen. Marleena ja Angelika olivat päässet heti peliin mukaan ja viittoivat kikattaen Piaa saapumaan nopeasti paikalle.
– Matias ja Latias adoptoi meidät tiimiinsä tälle kierrokselle, mutta kai me otetaan toinenkin erä? Marleena hihkui Pialle.
– Mun nimi on oikeestaan Late mutta toi kyl rimmaa paremmin, pelikaveri huikkasi ja sai muut ympärillään nyökyttelemään.
Tarvittiinko täydelliseen iltaan oikeastaan muuta? Kaksi parasta ystävää, riehakkaat kotibileet, uusia tuttavuuksia, joiden harteilla ei vielä näkynyt ikävien velvollisuuksien tuomaa painoa.
– Moi sullekin, ja tottakai otetaan! Pia huikkasi, ja päätti, että tänään muut kuin hän saisivat huolehtia illan aikataulutuksesta.